Sine murmure legi - ääneti lukeminen antiikin ja myöhäisantiikin Roomassa

avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset8

Verkkojulkaisu

DOI

Tiivistelmä

Antiikissa luettiin pääasiassa ääneen, mutta viimeaikainen tutkimus on tarkastellut sitä, luettiinko antiikissa myös ääneti ja miten tavallista tai tavatonta ääneti lukeminen oli. Antiikissa käytetty scriptio continua -kirjoitustapa on aiheuttanut kiistaa siitä, oliko tämän kirjoitustavan nopeasti tapahtuva ääneti lukeminen edes fysiologisesti mahdollista, mikä on jäänyt toistaiseksi epäselväksi. Tutkimuksessa on nostettu esille yksittäisiä tekstikohtia antiikin teksteistä, jotka vaikuttavat kuvaavan ääneti lukemista, tai vaihtoehtoisesti myös ääneen lukemista. Tutkielmani kohteena ovat nämä yksittäiset tekstikohdat, joiden perusteella selvitän, onko niistä mahdollista tehdä johtopäätöksiä siitä, luetaanko niissä ääneti ja mitä ne kertovat ääneti lukemisen yleisyydestä. Tutkin aineistoa filologisesti ja lähilukuna. Aineistona toimivat Ciceron, Horatiuksen, Tibulluksen, Ovidiuksen, Quintilianuksen, Plinius nuoremman, Suetoniuksen ja Augustinuksen tekstiotteet. Tekstiotteet ovat pääosin monitulkintaisia, vaikka joitain kiistattomia todisteita ääneti lukemisesta löytyykin. Ääneti lukeminen esiintyy niin monessa erilaisessa yhteydessä, että sen on mahdollista päätellä olleen antiikin yleisölle tuttu ilmiö. Ääneti lukemisen yleisyydestä ei kuitenkaan voi vetää yleistäviä johtopäätöksiä vain tekstiotteiden pohjalta.

item.page.okmtext