Opioidikorvaushoito potilaiden silmin : Kyselytutkimus opioidikorvaushoidon potilaille
591.63 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset52
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on kuvata opioidikorvaushoidon toteutumista potilaiden näkökulmasta. Opioidikorvaushoidosta on kertynyt runsaasti tutkimustietoa sen vaikuttavuudesta ja hoidon rakenteista, mutta potilaiden arkea, hoidon laatua, stigmaa ja palveluihin integroitumista koskeva tieto on edelleen niukkaa. Lisäksi hoidon yhteiskunnalliset vaikutukset, tavoitteet ja suositukset sekä sen historiallinen kehitys HIV-epidemian torjunnasta nykyisiin käytäntöihin tunnetaan hyvin. Opioidikorvaushoidossa olevien potilaiden omat kokemukset hoidon hyödyistä ja haitoista tunnetaan puutteellisesti. Tämän vuoksi tutkimus tarkastelee opioidikorvaushoidossa olevien näkemyksiä hoidon nykytilasta sekä koetuista hyödyistä ja haitoista. Lisäksi se tuottaa potilaskeskeisiä kehittämisehdotuksia, jotka vahvistavat hoidon potilaslähtöisyyttä, vähentävät stigmaa ja parantavat hoidon saatavuutta ja laatua.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä yhden hyvinvointialueen kanssa. Kohderyhmänä olivat alueen potilaat, jotka saavat opioidikorvaushoitoa erilaisissa yksiköissä, kuten terveyskeskuksissa ja erikoissairaanhoidossa. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena, nimettömänä poikkileikkauskyselynä. Kaikille näissä yksiköissä hoidossa oleville (noin 656 henkilöä) tarjottiin mahdollisuus osallistua kyselyyn. Kyselyyn vastasi 117 potilasta. Vastausprosentti oli 17,84 %. Kysely sisälsi yhteensä 25 kysymystä ja se toteutettiin sekä paperi- että sähköisessä muodossa. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin. Luokittain määriteltyjen muuttujien välisiä suhteita analysoitiin ristiintaulukoinnin avulla, ja niiden tilastollinen merkitsevyys arvioitiin käyttämällä khiin neliö -testiä.
Tulokset osoittivat, että potilaiden kokemukset opioidikorvaushoidosta vaihtelevat myönteisistä kriittisiin. Hoidon vaikuttavuutta heikentävät erityisesti sosiaaliset ja rakenteelliset esteet, kuten taloudellinen haavoittuvuus – esimerkiksi rikollisuuden rooli toimeentulossa – läheisten vähäinen tuki sekä vaikeudet päästä muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Opioidikorvaushoidon toteutumista rajoittavat palvelujärjestelmän puutteet ja heikko integraatio muihin palveluihin. Stigma on osin vähentynyt, mutta ei katoa kaikilta, ja se vaikuttaa edelleen potilaiden hyvinvointiin ja hoitotuloksiin.
Hoito koetaan merkitykselliseksi ja elämänlaatua parantavaksi, mutta kokemusten kirjo on laaja. Stigma on vähentynyt, mutta sen epätasainen esiintyminen sekä hoidon rajoittavuus, niukat lääkärikontaktit ja epäselvyydet lääkevalinnoissa heikentävät yhä potilaiden hyvinvointia ja hoitotuloksia. Keskeiset kehittämistarpeet liittyvät läheisten vahvempaan mukaan ottamiseen, ammattilaisten avoimeen ja kunnioittavaan työotteeseen sekä palveluiden joustavampaan ja paremmin yhteen sovitettuun toteutukseen. Näiden osa-alueiden vahvistaminen voisi parantaa hoidon sujuvuutta ja tukea potilaiden kokonaisvaltaista toipumista. Käytännössä tämä edellyttää potilaslähtöistä viestintää, matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksia läheisille sekä selkeitä hoitopolkuja ja riittävää lääketieteellistä ja psykososiaalista tukea.
The purpose of this master’s thesis is to describe the implementation of opioid substitution treatment from the patients’ perspective. Although extensive research exists on the effectiveness and structural aspects of opioid substitution treatment, there is still limited knowledge about patients’ everyday experiences, treatment quality, stigma, and the integration of services. The societal impacts, goals, recommendations, and historical development of the treatment—from HIV epidemic prevention to current practices—are well documented, but patients’ own views on the benefits and drawbacks of treatment remain insufficiently understood. For this reason, the study examines how patients currently in opioid substitution treatment perceive the state of care, its advantages and disadvantages, and provides patient-centered development suggestions aimed at strengthening patient-centeredness, reducing stigma, and improving access to and quality of care.
The study was conducted in collaboration with one wellbeing services county. The target group consisted of patients receiving opioid substitution treatment in various units, such as primary care centers and specialized healthcare. The research was carried out as a quantitative, anonymous cross-sectional survey. All patients in treatment within these units (approximately 656 individuals) were offered the opportunity to participate, and 117 patients responded, resulting in a response rate of 17.84%. The survey included 25 questions and was available in both paper and electronic formats. The results were analyzed using statistical methods. Relationships between categorical variables were examined with cross-tabulation, and statistical significance was assessed using the chi-square test.
The findings showed that patients’ experiences of opioid substitution treatment range from positive to critical. Treatment effectiveness is particularly hindered by social and structural barriers, such as economic vulnerability—including reliance on criminal activity for income—limited support from close relationships, and difficulties accessing other health and social services. Shortcomings in the service system and weak integration with other services further restrict the implementation of treatment. Although stigma has decreased for some, it has not disappeared for all and continues to affect patients’ well-being and treatment outcomes. Key development needs relate to strengthening the involvement of close relatives and improving the integration and flexibility of services.
The treatment is perceived as meaningful and as improving quality of life, yet experiences vary widely. While stigma has diminished, its uneven distribution, along with restrictive treatment practices, limited physician contact, and uncertainty regarding medication choices, continues to undermine patient well-being and treatment outcomes. The main areas for improvement include enhancing the involvement of close relatives, promoting open and respectful professional encounters, and ensuring more flexible and better-coordinated services. Strengthening these aspects could improve the continuity of care and support patients’ overall recovery. In practice, this requires patient-centered communication, low-threshold opportunities for relatives to participate, clear care pathways, and sufficient medical and psychosocial support.