Uhrikuva juridisessa keskustelussa: Rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen asiantuntijalausuntojen tarkastelu
Ladataan...
1.33 MB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Seksuaalirikoksia sääntelevä rikoslain 20 luku uudistettiin kokonaisuudessaan vuonna 2023. Uudistuksella muun muassa muutettiin raiskaussäännös suostumusperusteiseksi, eli rangaistavaksi säädettiin sukupuoliyhteydessä oleminen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Suostumusperusteinen raiskaussäännös oli aikaisemmin esimerkiksi vuonna 2013 annetussa hallituksen esityksessä torjuttu ja edellinen raiskaussäännös edellytti sananmukaisessa muodossaan väkivaltaa, sen uhkaa tai että uhrin puolustuskyvytöntä tilaa käytettiin hyväksi.
Suostumusperusteisen raiskaussäännöksen taustalla vaikutti muun muassa kansalaisaloite Suostumus2018 ja naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta annettu Euroopan neuvoston yleissopimus, Istanbulin sopimus. Kansainvälinen #metoo-liike nosti vuorostaan vuonna 2017 esille naisten kokeman seksuaalisen väkivallan ja sen aiheuttamat seuraukset. Liikkeessä kiinnitettiin myös huomiota seksuaalirikosten riittämättömään puuttumiseen
Tilastokeskuksen otoskyselynä toteutetussa tutkimuksessa 51 % 16–34-vuotiaista naisista ja 20 % 18–34-vuotiaista miehistä kertoi kokeneensa elämänsä aikana seksuaaliväkivaltaa. Seksuaaliväkivallassa ei siis ole kyse marginaalisesta ilmiöstä. Seksuaaliväkivalta eroaa kuitenkin muista väkivallan muodoista siten, että suuri osa koetusta seksuaaliväkivallasta jää yhä viranomaisilta piiloon. Muun muassa häpeä, pelko muiden ihmisten käsityksistä sekä itsesyytökset saattavat saada uhrin vaikenemaan tapahtuneesta.
Rikosprosessiin kohdistuvissa tutkimuksissa on muun muassa havaittu, että myös seksuaalirikosten selvittämiseen ja arviointiin osallistuvilla viranomaisilla on seksuaalirikoksiin ja niiden osapuoliin kohdistuvia virheellisiä käsityksiä ja ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat muun muassa siihen nähdäänkö teko varsinaisena seksuaaliväkivaltana, eli annetaanko teolle legitimiteetti. Uskomukset saattavat esimerkiksi liittyä siihen, miten ”todellisen” uhrin oletetaan käyttäytyvän teon aikana ja sen jälkeen. Rikosprosessissa on myös havaittu olevan haasteita tunnistaa seksuaaliväkivaltaa, joka tapahtuu esimerkiksi lähisuhteissa.
Tutkielman tarkoituksena on, keväällä 2022 hallituksen esitykseen HE 13/2022 vp valiokuntakäsittelyn yhteydessä annettuja asiantuntijalausuntoja tarkastelemalla, selvittää millaiseen uhrikuvaan, eli käsityksiin uhrista ja uhriin liittyvistä seikoista ja ominaisuuksista, viimeisimmän seksuaalirikoslain kokonaisuudistusta koskevan lainsäädäntöprosessin aikana on kiinnitetty huomiota ja minkälainen uhrikuva on siten voinut vaikuttaa lain lopulliseen muotoutumiseen.
Lausunnonantajina on laajalti tahoja, jotka osallistuvat ehdotetun lain soveltamiseen tai toimivat raiskausrikosten käsittelyssä esimerkiksi rikosten esitutkintavaiheessa tai uhreille tarjottavien tukipalveluiden tarjoajina. Lainvalmistelun yhteydessä syntyneellä aineistolla on myös määrittelyvaltaa siihen mikä mielletään seksuaaliväkivallaksi ja kuka sen uhriksi: asiantuntijalausunnoilla tehdään, joko tietoisesti tai tiedostamatta, episteemistä työtä, eli pyritään vaikuttamaan yhteisiin määritelmiin ja käsityksiin sosiaalisessa kontekstissa. Kun jonkinlaiset teot ja uhrit nostetaan lainsäädäntöä koskevan keskustelun keskiöön, rajaa se myös samalla muita tekoja ja uhreja sen ulkopuolelle.