How observed mentalizing varies in narrating personally meaningful stories and how this variation relates to narcissistic traits
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset1
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Mentalizing, a multidimensional and context-dependent capacity for reflecting on one's own and others' mental states, is known to break down in emotionally charged interpersonal moments. Narcissistic functioning, where self-image, validation, and social comparison are central, is one such context, but mentalizing in narcissism has mostly been studied with self-report measures. Clinical accounts also hold that grandiose and vulnerable features come together as narcissistic pathology becomes pronounced, yet how this combination shapes mentalizing in real interpersonal situations remains unclear. This study used continuous observational coding to examine how mentalizing varies in narratives of personally meaningful experiences, and how this variation relates to grandiose and vulnerable narcissistic traits. Participants (n = 74), high or low scorers on the NPI-13, recorded four narratives about being admired or socially excluded in youth and in the present. Two observers rated mentalizing continuously with a joystick, and participants completed the Reflective Functioning Questionnaire (RFQ). Self-reported and observed mentalizing were essentially uncorrelated. Across the whole sample, narrative context strongly shaped observed mentalizing: outcast and youth narratives elevated the probability of negative mentalizing, and the youth–present contrast in positive mentalizing was strongest for admiration narratives. Turning to narcissistic traits, vulnerable and grandiose narcissism showed no main effects, but they interacted in predicting the magnitude of negative mentalizing once it occurred. The findings suggest that current self-report-based research on mentalizing in narcissism may not reflect how mentalizing unfolds in interpersonal situations
Mentalisaatio, kontekstista riippuva kyky ymmärtää omaa ja muiden mielentilaa, heikentyy tyypillisesti emotionaalisesti kuormittavissa vuorovaikutustilanteissa. Narsistinen toimintatapa, jossa minäkuva, hyväksynnän tarve ja sosiaalinen vertailu ovat keskeisiä, muodostaa yhden tällaisen kontekstin, mutta sen yhteyttä mentalisaatioon on tutkittu lähinnä itsearviointimittareilla. Kliinisten kuvausten mukaan grandioosit ja haavoittuvat piirteet kietoutuvat yhteen narsistisen patologian korostuessa, mutta on epäselvää, miten tämä yhdistelmä vaikuttaa mentalisaatioon todellisissa vuorovaikutustilanteissa. Tämä tutkimus tarkasteli jatkuvaan havainnointiin perustuvalla koodauksella, miten mentalisaatio vaihtelee henkilökohtaisesti merkityksellisissä kertomuksissa ja miten vaihtelu kytkeytyy grandiooseihin ja haavoittuviin narsistisiin piirteisiin.
NPI-13-mittarilla korkeita tai matalia pistemääriä saaneet 74 osallistujaa nauhoittivat neljä kertomusta ihailluksi tulemisen ja sosiaalisen ulossulkemisen kokemuksistaan nuoruudessa ja nykyhetkessä. Kaksi havainnoijaa arvioi mentalisaatiota jatkuvalla joystick-koodauksella, ja osallistujat täyttivät myös Reflective Functioning Questionnaire (RFQ) -kyselyn.
Itsearvioitu ja havaittu mentalisaatio eivät korreloineet keskenään. Kertomuksen konteksti muokkasi havaittua mentalisaatiota voimakkaasti: ulossulkemis- ja nuoruuskertomukset lisäsivät negatiivisen mentalisaation todennäköisyyttä, ja nuoruuden ja nykyhetken ero positiivisessa mentalisaatiossa oli suurin ihailukertomuksissa. Haavoittuvalla ja grandioosilla narsismilla ei ollut erillisiä päävaikutuksia, mutta niiden yhdysvaikutus ennusti negatiivisen mentalisaation voimakkuutta silloin, kun sitä esiintyi. Tulokset viittaavat siihen, että pelkkään itsearviointiin nojaava tutkimus ei välttämättä tavoita sitä, miten mentalisaatio todellisuudessa ilmenee vuorovaikutuksessa.