Siirtohinnoittelun sääntelymuutos EU:ssa : Direktiiviehdotuksen tavoitteet, keinot ja seuraukset
Ladataan...
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset2
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Monikansallisten yritysten määrän kasvu ja toiminnan laajeneminen ovat tehneet verotuksesta entistä monimutkaisempaa sekä viranomaisille että yrityksille, sillä eri maiden verolainsäädäntöä ei voida tarkastella irrallaan toisistaan, vaan niitä on arvioitava osana laajempaa kansainvälistä kokonaisuutta. Konsernien välinen etuyhteysliiketoiminta muodostaa joidenkin arvioiden mukaan kolmanneksen maailman kokonaisviennistä. OECD:n laatimat siirtohinnoitteluohjeet ohjaavat etuyhteydessä olevien yritysten välistä hinnoittelua vastaamaan markkinaehtoperiaatetta, jotta konsernien välinen sisäinen liiketoiminta vastaisi sitä, mitä toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat toimineet. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat kuitenkin oikeudellisesti sitomattomia. Tämän takia OECD:n jäsenvaltiot noudattavat siirtohinnoitteluohjeita parhaaksi katsomallaan tavalla, jonka vuoksi jäsenvaltioiden välillä esiintyy eroja siirtohinnoittelussa. Tämä on omiaan aiheuttamaan pitkiä ja kalliita oikeusriitoja kansainvälistä liiketoimintaa harjoittaville yrityksille sekä kaksinkertaista verotusta.
EU:n komissio julkaisi 12.9.2023 ehdotuksen siirtohinnoitteludirektiivistä, jonka tavoitteena on parantaa verotuksen oikeusvarmuutta sisällyttämällä markkinaehtoperiaate EU:n lainsäädäntöön, yhdenmukaistamalla keskeiset siirtohinnoittelusäännöt, selkeyttämällä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden roolia ja asemaa sekä mahdollistaa EU:n yhteisten sitovien sääntöjen laatiminen tiettyjen siirtohinnoitteluun liittyvien kysymysten osalta OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden puitteissa. Direktiiviehdotuksen myötä siirtohinnoittelusääntelyä pyrittäisiin yhdenmukaistamaan EU:n sisällä nykyistä laajemmin, mikä voisi vähentää jäsenvaltioiden välisiä tulkintaeroja ja lisätä verotuksen ennakoitavuutta. Samalla tavoitteena on vähentää yrityksille aiheutuvia hallinnollisia kustannuksia sekä siirtohinnoitteluun liittyviä riitoja.
Siirtohinnoitteludirektiivissä yhdenmukaistetaan etuyhteysmääritelmä, esitetään uusi nopeampi siirtohinnoitteluoikaisuja koskeva menettely sekä kokonaan uusi siirtohinnoittelun oikaisusääntö tilanteessa, jossa jäsenvaltio on tehnyt oikaisun alaspäin vaikka toisessa valtioissa ei ole tehty ensioikaisua ylöspäin. Koska siirtohinnoittelu ei ole eksaktia tiedettä, vaan se perustuu tapauskohtaiseen arviointiin pelkkä sääntelyn harmonisointi ei välttämättä poista tulkintaeroja ja niistä aiheutuneita veroriitoja. Lisäksi siirtohinnoitteludirektiivi herättää huolen tilanteesta, jossa EU:n sisälle muodostuisi oma EU-oikeudellinen markkinaehtoperiaate nykyisen OECD:n markkinaehtoperiaatteen rinnalle.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan veropoliittisesti siirtohinnoittelun direktiiviehdotuksen sisältöä, tavoitteita ja sen tuomia seurauksia sekä EU-tasolla että lähemmin Suomen tasolla ja tarkastellaan, miten direktiivi pystyy vastaamaan siinä esitettyihin tavoitteisiin.