Yhtä keksittyä kuin löydettyä? : Historiografian filosofian historia ja historiallisen tiedon ongelma

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan historiografian filosofian historiaa ja historiallisen tiedon ongelmaa. Tutkimuskysymykset ovat: Minkälaisia päälinjoja toisen maailmansodan jälkeisistä angloamerikkalaisista historianteoreettisista keskusteluista on havaittavissa, minkälaisia näkemyksiä historiallisen tiedon luonteesta näissä keskusteluissa on esitetty, mitä ongelmia historialliseen tietoon liittyy sekä miten historiallisia esityksiä voidaan oikeuttaa.

Alkuperäisaineistona on 19 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia ja monografiaa. Artikkelit ja monografiat on julkaistu vuosina 1942–2020. Aineistoa lähestytään kontekstoivalla sisällönanalyysillä. Teoreettisena viitekehyksenä toimii pragmatistinen filosofian traditio. Tutkimusmenetelmä mahdollistaa tulkitsevan näkökulman tutkimusaiheeseen, ja teoriakehyksen avulla muodostetaan arvo- ja käytäntösidonnainen ratkaisuehdotus historiallisen tiedon ongelmaan.

Toisen maailmansodan jälkeisistä keskusteluista voidaan tunnistaa kolme historianteoreettista päälinjaa: analyyttinen historianfilosofia, narratiivinen konstruktivismi ja jälkipositivismi tai representationalismi. Vuosina 1950–1970 hallitseva teoriasuuntaus oli analyyttinen historianfilosofia. Historiallista tietoa pidettiin kausaalisena tai intentionaalisena selityksenä, joka voitiin oikeuttaa logiikalla tai rationaalisuudella. 1970- ja 1980-luvuilla hallitseva teoriasuuntaus oli narratiivinen konstruktivismi. Historialliset esitykset nähtiin merkityksen tuottamisen prosessina, ja historiallinen tieto miellettiin enemmän esteettiseksi ja moraaliseksi kuin epistemologiseksi. 1990- ja 2000-luvun taitteesta alkaen hallitsevana teoriasuuntauksena on ollut representationalismi. Historialliset esitykset on mielletty representaatioiksi, ja keskusteluissa on pohdittu historiallisen tiedon tietoteoreettisia rajoja ja mahdollisuuksia.

Keskeinen tutkimustulos on, että historialliset representaatiot ovat tautologioita. Tämän takia representaation käsite tulisi korvata argumentaation käsitteellä. Argumentaation käsite korostaa, että historiallinen tieto on erilaisilla kognitiivisilla välineillä muodostettua kriittistä lähdeaineistoanalyysiä, joka ilmentää tiettyjä episteemisiä arvoja ja käytäntöjä. Mitä paremmin historioitsijan argumentaatio ilmentää tutkijayhteisön episteemisiä arvoja ja käytäntöjä, sitä luotettavampaa sen tarjoama tieto on, sitä sallitumpaa siihen on uskoa ja sitä vahvemmin oikeutettua se on.

Lisäksi tutkielmassa ehdotetaan, että historiallisella tiedolla on performatiivisia tarjoumia. Historiallista tietoa itsessään voidaan käyttää reaalimenneisyyden tarkasteluun ja käsitteel-listämiseen, minkä lisäksi sillä voidaan muodostaa uusia tutkimuskohteita ja kysymyksenasetteluita.