Omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamisesta, kun perheenjäsen saa aikuisena traumaattisen aivovamman

Abstract

Tutkimuksella selvitettiin omaisten kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja jaksamista silloin, kun aikuinen perheenjäsen saa traumaattisen aivovamman. Tutkimuskysymysten avulla kartoitettiin omaisten kokemuksia siitä, miten perheenjäsenen vammautuminen vaikuttaa heidän elämäänsä, millaista sosiaalista tukea he saivat ja millaista olisivat vielä tarvinneet muuttuneeseen elämäntilanteeseensa sekä mikä oli saadun tuen merkitys. Tämän lisäksi kartoitettiin näiden omaisten sosiaaliseen tukeen liittyviä toivomuksia ja heiltä kysyttiin myös elämänohjeita samaan tilanteeseen joutuville omaisille.

Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimusta varten haastateltiin kaiken kaikkiaan yksitoista omaista, joiden perheenjäsen oli saanut aikuisena traumaattisen aivovamman. Tutkimuksessa käytetään käsitteitä perheenjäsen, omainen tai läheinen viittaamaan vammautuneen omaan aikuiseen perheen jäseneen tai lähisukulaiseen, joka voi siis olla aviopuoliso, avopuoliso, sisarus, hänen oma aikuinen lapsensa, toinen vanhemmista tai isovanhemmista. Sosiaalisen tuen muodot jaettiin henkiseen, tiedolliseen ja käytännön tukeen.

Perheenjäsenen saadessa aikuisena traumaattisen aivovamman muuttuu samalla myös hänen omaistensa elämä varsin pysyvästi ja kokonaisvaltaisesti. Myös he käyvät tällöin läpi oman henkilökohtaisen kriisin tilanteensa tasapainottamiseksi. Perheenjäsenen vammautumisella on omat vaikutuksensa omaisten terveyteen, perheen rooleihin ja arjentoimintoihin, ystävyyssuhteisiin sekä ympäristönsuhtautumiseen. Sosiaalisen tuen muodoista tarvitsivat omaiset erityisesti henkistä ja tiedollista tukea. Henkistä tukea saatiin parhaiten läheisiltä, vertaisilta sekä vaihtelevasti sairaaloiden henkilökunnalta. Omaisten hyvä huomiointi kuntoutuksessa koettiin myös merkittävänä sosiaalisena tukena. Näiden lisäksi omaiset kokivat tarpeellisena työyhteisöltä saadun tuen ja yllätyksellinen tuki muistettiin vielä vuosienkin jälkeen. Tiedollista tukea saatiin parhaiten kuntoutuspuolen henkilökunnalta sekä Aivovammaliitolta. Käytännön tuen tarve oli heillä varsin vähäistä ja se kohdentui lähinnä sosiaalipuolelta tarvittavaan apuun. Sosiaalista tukea kaivattiin lisää erityisesti sosiaalipuolelta ja sen saaminen koettiin varsin haasteelliseksi. Kaiken kaikkiaan saatu sosiaalinen tuki auttoi heitä vähitellen ymmärtämään aivovammaisuutta ja siihen liittyviä asioita sekä jaksamaan vaikeassa elämäntilanteessa.