Urheilun eli isänmaan puolesta : Historian paino ja velvoittavuus suomalaisessa yleisurheiluhistoriankirjoituksessa

Abstract

Opinnäytetyössäni tutkin suomalaisen yleisurheilun historiakuvaa ja siinä tapahtuneita muutoksia ensimmäisten WSOY:n Olympialaiskirjojen julkaisusta Suomen Urheiluliiton satavuotishistoriikkiin saakka. Selvitän, millaisia kansallisia myyttejä ja merkityksiä lajiin on liitetty ja miten lajin historiasta on eri aikoina puhuttu.

Yleisurheilu on 1920-luvulta alkaen haluttu kiinnittää osaksi Suomen yleisessä historiassa kunniakkaaksi miellettyjä tapahtumia, kuten sortovuosia ja niitä seurannutta itsenäistymistä. Urheilu on näin kuvastanut kansakunnan kehitysvaiheita ja jopa ohjannut niitä. Koska valtion historia on nuori, tärkeäksi muodostui myös näkemys suomalaisen urheilun suurvaltakaudesta 1920- ja 30-luvuilla. Alkuvuosien urheilupuhetta leimasi myös vahvasti ideologinen kehitysusko, jonka mukaan urheilun avulla päästäisiin kohti ihannekansakuntaa. Hyvin pitkälti tämä tarkoitti sotakuntoisuuden vahvistamista ja yleistä uhrautuvaa isänmaanrakkautta.

Suurvaltamyytti ja 1900-luvun alkupuoliskon ihannointi ei ole kadonnut virallisten tahojen historiakuvasta vielä uudella vuosituhannellakaan. Urheiluhistoriankirjoitus on viime vuosikymmeninä akateemistunut, mutta lajiliiton historiikissa tutkijoiden esittämät historiatulkinnat jo ohitetaan tai leimataan poliittisesti värittyneiksi. Historiikit vertautuvat kansallisiin muistomerkkeihin, joiden tehtävä on puolustaa urheilua ja sen edustamaa suomalaisuusihannetta. Liittohistoriikin tehtäväksi tulee näin ollen kumota kansallista ideaalia ja sen mukaista historiakuvaa uhkaavat väitteet. Perinteet siitä, kuka ja miten urheilusta saa virallisen tahon nimissä puhua, elävät sitkeinä ja ovat muuttuneet sadassa vuodessa vain vähän.