Urakoitsijan virhevastuu rakennusurakassa yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaan

Abstract

Tutkielmassa käsitellään urakoitsijan vastuuta sekä takuuaikana että varsinkin takuuajan jälkeen. Lisäksi käsitellään urakoitsijan vastuuta käyttämistään aliurakoitsijoista suhteessa työn tilaajaan. Korkein oikeus antoi marraskuussa 2016 ennakkopäätöksen KKO 2016:79, joka on ensimmäinen ratkaisu, joka linjaa urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta. Ratkaisussa otetaan myös kantaa urakoitsijan vastuuseen käyttämistään aliurakoitsijoista ja muista apulaisista. Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää tätä korkeimman oikeuden ratkaisua apuna käyttäen, urakoitsijan vastuun edellytyksiä ja analysoida ratkaisun onnistumista sekä mahdollisia vaikutuksia tuleviin urakkasopimuksiin.

Rakennusurakan yleisten YSE 1998 -sopimusehtojen 30 §:ssä säädetään urakoitsijan takuuajan jälkeisestä vastuusta. Vastuu takuuajan jälkeen on asetettu tavanomaista huolellisuusvelvollisuutta korkeammaksi. Vastuuperusteina takuuajan jälkeisen vastuun syntymiselle ovat ainoastaan törkeä laiminlyönti, täyttämättä jäänyt työsuoritus taikka laadunvarmistuksen olennainen laiminlyönti. Lisäedellytyksenä on lisäksi se, että tilaaja ei olisi voinut havaita virhettä vastaanottotarkastuksessa taikka takuuaikana. Epäselvyyttä on lisäksi aiheuttanut se, miten vastuu sopimusketjussa jakaantuu, kun virheen on aiheuttanut urakoitsijan käyttämä aliurakoitsija.

Johdantokappaleen jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan urakkasopimusta sopimustyyppinä ja käydään läpi urakoitsijan vastuun syntymisen edellytykset. Ensimmäisessä pääluvussa käydään läpi urakoitsijan vastuun yleisperiaatteet rakennusaikana. Toisessa pääluvussani keskitytään korkeimman oikeuden ratkaisun arviointiin sekä siitä johdettaviin lopputuloksiin. Korkein oikeus totesi urakoitsijan olevan vastuussa laadunvarmistuksen olennaisen laiminlyönnin perusteella, mutta ei ottanut kuitenkaan kantaa siihen, olisiko tilaajan pitänyt huomata urakka-asiakirjoista sovitun laadunvarmistuksen laiminlyönti.