Törkeä huolimattomuus YSE 1998 -ehtojen takuuajan jälkeisessä vastuussa : Ratkaisun KKO 2025:3 asemoituminen oikeustilaan

Abstract

Tässä ON-työssä tarkastellaan YSE 1998 -ehtojen 30 §:ssä säädettyä takuuajan jälkeistä vastuuta. Työn keskiössä on korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2025:3, sillä työn tarkoituksena on arvioida KKO:n ratkaisun asemoitumista vallitsevaan oikeustilaan. Työssä arvioidaan, missä määrin KKO on onnistunut selventämään törkeän huolimattomuuden sekä YSE 30 §:ssä mainitun törkeän laiminlyönnin välistä suhdetta. Työssä huomioidaan, että tuottamuksen arviointiperusteet voivat olla erilaisia perinteisessä sopimusvastuussa sekä YSE:n kaltaisessa modifioidussa sopimusvastuussa. Tutkimusmenetelmänä käytetään oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia. Tarkemmin eriteltynä työssä keskitytään praktiseen ja systematisoivaan lainoppiin, sillä työn tavoitteena on tutkia, jäsentää ja etsiä yhteneviä arviointiperusteita törkeän laiminlyönnin määritelmälle. Aineistona hyödynnetään pääasiassa oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä sekä kolmansien osapuolten ratkaisukäytäntöjä. Työssä esitetään, että huolimattomuusarvioinnissa tulee keskittyä siihen, kuinka ilmeisellä ja olennaisella tavalla urakoitsijan voidaan katsoa poikenneen niin sanotusta normaalihuolellisuuden minimitasosta. Työssä osoitetaan, että huolellisuusarvioinnissa urakoitsijan toimintaa tulee verrata muun muassa syntyneeseen vahinkoriskiin sekä huolellisen ja ammattitaitoisen urakoitsijan oletettuun toimintaan samankaltaisessa tilanteessa. Mikäli urakoitsijan menettely poikkeaa ilmeisessä ja olennaisessa määrin tästä normaalitasosta, voidaan huolimattomuutta pitää lähtökohtaisesti törkeänä. Työssä päädytään myös siihen, ettei huolellisuusarvioinnissa ole tarkoituksenmukaista antaa keskeistä painoarvoa urakoitsijan menettelyn subjektiiviselle moitittavuudelle. Mikäli törkeän huolimattomuuden arviointi perustuisi välinpitämättömyyden tai piittaamattomuuden arvioimiseen, asettuisi törkeän tuottamuksen kynnys tällöin varsin lähelle tahallisuutta. Tämän seurauksena urakoitsijan saattaminen korvausvastuuseen YSE 30 §:n perusteella olisi mahdollista vain poikkeuksellisen räikeissä laiminlyöntitilanteissa, vaikka urakoitsijan toiminta olisi objektiivisesti arvioiden ollut huolimatonta. Tämänkaltaista tulkintaa ei voida pitää YSE-ehtojen taustalla vaikuttavien tarkoitusperien mukaisena. ON-työssä päädytään suosittelemaan, että uudistuvassa YSE-ehtojen sopimustekstissä olisi tarkoituksenmukaista selkeyttää huolimattomuuden arviointikriteereitä. Osapuolet voisivat täsmentää arviointiin vaikuttavia konkreettisia näkökohtia taikka vaihtoehtoisesti julkaista laatimismuistioita, joista osapuolten tarkoitusperät kävisivät ilmi. Tämänkaltainen lähestymistapa lisäisi ehtojen ennakoitavuutta tilanteissa, joissa vastuunrajoitusehtojen soveltuvuus on sidoksissa urakoitsijan tuottamuksen asteeseen.