Pahuuden ja ei-inhimillisen yhteen kietoutuminen J.R.R Tolkienin Hobitti-romaanissa ja sen sarjakuva- adaptaatiossa

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen pahuuden ja ei-inhimillisen yhteen kietoutumista J.R.R Tolkienin The Hobbit- romaanissa (1937/1993). Tutkin myös sitä, miten tämä yhteen kietoutuminen adaptoituu David Wenzelin ja Charles Nixonin (1990/1993) samannimiseen sarjakuva-adaptaatioon. Keskityn ensin tarkastelemaan pahuuden ja ei-inhimillisen yhteen liittymistä toimijoiden kautta, ja analyysiini kiinnittyy tiukimmin lohikäärme Smaugiin ja kolmeen peikkoon Biliin, Bertiin ja Tomiin. Tutkin pahan ja ei-inhimillisen yhdistymistä näissä henkilöhahmoissa esimerkiksi vieraannuttamisen kautta. Tämän jälkeen laajennan analyysini adaptaatiotutkimukseen. Adaptaation tutkimisessa keskityn siihen, miten pahuuden esittäminen muuttuu välineen vaihtuessa ja millaisia romaanista eriäviä keinoja pahuuden kuvaamiseen löytyy sarjakuvaversiosta. Adaptaatioon pureutuessani hyödynnän erityisesti Kai Mikkosen Kuva ja Sana -teosta (2005) sekä muuta sarjakuva- sekä adaptaatiotutkimusta, kuten Caio Henrique Medeiros Sousan, Cláudio Augusto Carvalho Mouran ja Josivan Antonio do Nascimenton tutkimusta kyseisestä Hobitti-adaptaatiosta (2024) ja Juha Herkmanin Sarjakuvan mieli ja kieli -teosta (1998). Sidon myös tutkielmani post- humanistiseen viitekehykseen ei-inhimillisen tarkastelun kautta. Tässä pohjaan ajatukseni erityisesti Karoliina Lummaan ja Lea Rojolan toimittamaan teokseen Posthumanismi (2020).