Aivovamman saaneiden henkilöiden ja heidän läheistensä kokemukset vammautuneen henkilön kommunikaatiotaitojen muutoksista

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää kokevatko aivovamman saaneet henkilöt ja heidän läheisensä vammautuneen henkilön kommunikaatiotaitojen muuttuneen aivovamman seurauksena. Tämän lisäksi selvitettiin, millainen mahdollinen muutos on molempien ryhmien sisällä. Tavoitteena oli myös vertailla, eroavatko aivovamman saaneiden henkilöiden sekä heidän läheistensä kokemukset vammautuneen henkilön kommunikaatiotaidoista ennen ja jälkeen vamman ja miten nämä kokemukset mahdollisesti eroavat näiden ryhmien välillä. Tutkittavaa ilmiötä on tarkasteltu kansainvälisesti ja aiheesta on saatu osin ristiriitaisia tutkimustuloksia. Suomessa aihetta on tutkittu vielä verrattain vähän, joten tämä tutkimus tuo uutta ja merkityksellistä tietoa suomalaisten aivovamman saaneiden henkilöiden ja heidän läheistensä kokemuksista vammautuneen henkilön kommunikaatiotaidoista. Tutkimuksen aineisto saatiin Marjaana Raukola-Lindblomin tekeillä olevasta väitöskirjatutkimuksesta. Aineistosta käytettiin La Trobe kommunikaation arviointimenetelmän tuloksia. Menetelmän itse- ja läheisarviolomakkeiden avulla selvitettiin aivovamman saaneiden henkilöiden kommunikaatiotaitoja ennen ja jälkeen vamman. Tämän pro gradu -tutkielman analyyseissa oli mukana 41 vammautunutta henkilöä ja 41 heidän läheistään. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sekä aivovamman saaneet henkilöt että heidän läheisensä kokivat vammautuneiden henkilöiden kommunikaatiotaitojen muuttuneen heikommiksi vammautumisen myötä. Ennen vammaa -arvioiden kohdalla aivovamman saaneiden henkilöiden ja heidän läheistensä kokemusten välillä ei havaittu eroja. Sen sijaan vamman jälkeen -arvioissa vammautuneet henkilöt kokivat kommunikaatiotaitonsa heikommiksi kuin läheiset. Tutkimus osoittaa itse- ja läheisarvioiden merkittävyyden ja luotettavuuden osana kliinistä arviointia. Keskivaikeasta tai vaikeasta aivovammasta huolimatta vammautunut henkilö voi pystyä hyvinkin tunnistamaan kommunikaatiotaidoissaan tapahtuneita muutoksia. Tämän tutkimuksen tulokset ovat sovellettavissa kliinisessä työssä, koska itse- ja läheisarvioiden liittäminen osaksi kokonaisarviointia auttaa ammattilaista luomaan todenmukaisemman kuvan vammautuneen henkilön kommunikaatiotaidoista. Saatujen tulosten avulla voidaan myös entistä paremmin tukea aivovamman saaneita henkilöitä arjen kommunikaatiotilanteissa sekä auttaa läheisiä oman kommunikoinnin kehittämisessä vammautuneen henkilön tarpeita vastaaviksi. Aiheesta tarvitaan kuitenkin lisää suomalaista tutkimustietoa tämän tutkimuksen tulosten rinnalle.