Itsesääntelymääräysten ja päätösten sovittelu urheilussa

Abstract

Urheilun itsesääntely perustuu muun muassa yhdistysautonomian periaatteelle, jonka lainsäädännöllisen perustan voidaan katsoa olevan perustuslaissa. Toisaalta perustuslain tasoiseen sääntelyyn kuuluu myös oikeusturva, jonka mukaan yksilöllä on muun muassa oikeus saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa. Urheilun sääntelyelimien tavoitteena on perinteisesti ollut pitää urheilun itsesääntelyyn liittyvät kiistat tuomioistuinten ulkopuolella. Tästä näkökulmasta urheilun lajiliittojen ja muiden sääntelyelinten on pyrittävä pitämään urheilun sääntömääräyksiin liittyvien kiistojen sisäinen muutoksenhaku sellaisena, että asiat eivät päätyisi tuomioistuimiin. Tutkielman tavoitteena on lainopillisin keinoin tutkia oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöksen vaikutusta urheilun itsesääntelyyn. Lisäksi tavoitteena on tarkastella urheilun toimijoiden materiaalisen oikeusturvan toteutumista ja systematisoida sovittelusäännöksen soveltamista koskevia urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisuja eri oikeusperiaatteiden avulla. Keskeisenä johtopäätöksenä sekä tuomioistuinratkaisujen että urheilun sisäisen muutoksenhaun osalta on, että urheilun kiistoihin liittyvien kohtuullistamisvaatimusten käsittelyssä otetaan huomioon yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien lisäksi myös järjestelmätason seikkoja ja periaatteita, kuten tasavertainen kilpailu ja urheilukilpailujen sujuvuus. Tämän voidaan katsoa vähentävän painetta yksilöllisten kohtuullistamisvaatimusten esittämiselle. Toisaalta tämä myös tekee sovittelun tapauskohtaisuuden ohella selkeän rajanvedon itsesääntelyn ja oikeuden välillä vaikeaksi.