Filmiriita rajakaupungissa: Viipurin tapaus

Abstract

<p>Pienen maan elokuvakulttuuri on aina tiiviissä vuorovaikutuksessa laajempaan kansainväliseen kontekstiin, ja tämä pätee myös Suomeen. Toisen maailmansodan aikana elokuvatuotantoyhtiöiden oli välttämätöntä ylläpitää hyviä suhteita natsi-Saksaan, sillä se oli Euroopan suurin raakafilmin tuottajamaa. Kun Saksa hallinnoi miehityksen kautta suurta osaa elokuvan tuonnista ja viennistä, se käytännössä määritteli muiden maiden pääsyn eurooppalaisen elokuvan pariin. Suomessa tämä pyrkimys kulttuuriseen hegemoniaan tuli esiin filmiriidassa vuodesta 1942 eteenpäin. Tarkastelemme Viipurin esitystoiminnan kautta, onnistuivatko saksalaismieliset elokuva-alan toimijat estämään yhdysvaltalaisen elokuvan esittämisen Suomessa. Tutkimme myös, näkyikö pyrkimys yhdysvaltalaiselokuvan kieltämiseen viipurilaisten elokuvankatsojien arkielämässä ja millainen rooli saksalaiselokuvalla oli ohjelmistossa. Analysoimme sanomalehtiaineistoista koottuja datasettejä popstat-menetelmällä ja yhdistämme näin saadun tiedon elokuvan sisältöjen analyysiin. Kokonaisvaltaisella ymmärryksellä elokuvasta tuotannon, levittämisen, esittämisen ja katsomisen kokonaisuutena, tutkimuksemme hyödyntää uuden elokuvahistorian (new cinema history) teorioita ja kiinnittyy uuden sotahistorian perinteeseen, jossa sotaa tarkastellaan yhteiskunnallisena ja kulttuurisena prosessina. <br></p>