Väistyvien perillisten elämänkulku ja lounaissuomalaisten maatilojen perinnönjakostrategia 1700–1900

Abstract

<p>Lounais-Suomen peltoviljelyalueella käytetty perinnönjakostrategia pyrki säilyttämään maatilat jakamattomina ja suosi vanhinta poikaa maatilan jatkajaksi. Perinnönjako kohteli perillisiä epätasa-arvoisesti, ja jatkajan sisaruksia uhkasi aleneva säätykierto. Tämä artikkeli käsittelee perinnönjakostrategian sosiaalisia seurauksia väistyvien perillisten kannalta. Jatkajien sisarusten elämänkulkuja seurataan Huittisissa ja Loimaalla 1700- ja 1800-luvuilla. Elämänkulkujen avulla esitetään, minkälaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja oli niillä maatilojen lapsilla, jotka eivät jatkaneet kotitilansa emäntänä tai isäntänä. Yli puolet väistyvistä perillisistä päätyi tilallisiksi eli samaan asemaan kuin vanhempansa. Väestönkasvua seurannut taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen tutkitulla ajalla vaikeutti tilallisasemaan pääsemistä, ja muutos vaikutti erityisesti poikien mahdollisuuksiin. Lisäksi väistyvien perillisten elämään vaikutti kotitilan kameraalinen koko. Suurten tilojen lapsilla oli parhaat mahdollisuudet sosiaalisen aseman säilyttämiseen. Tilan jakaminen perillisten kesken mahdollisti lyhyellä tähtäimellä usealle perilliselle aseman tilallisena, mutta heikensi tilojen talouden perustaa ja siten myös seuraavan sukupolven mahdollisuuksia sijoittua sosiaalisesti hyvään asemaan. 1800-luvulla perinnönjakokäytäntö tuki maanomistuksen keskittymistä, mikä entisestään kiihdytti maaseutuväestön eriarvoistumisen kierrettä.<br></p>