Vaikeasti vammaisen lapsen sosiaalisen osallisuuden tukeminen varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma on narratiivinen kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena oli selvittää, millaisin keinoin varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tukea vaikeasti vammaisen lapsen sosiaalista osallisuutta. Aineisto, joka koostuu yhteensä 17:stä lähteestä, on valittu niin, että se vastaisi mahdollisimman kattavasti tutkimuskysymykseen ”Miten varhaiskasvatuksen ammattilainen voi tukea vaikeasti vammaisen lapsen sosiaalista osallisuutta?” Tutkielmassa tarkasteltiin, millaista erityisesti vaikeasti vammaisten lasten sosiaalinen osallisuus on Suomen varhaiskasvatuksessa aiempien tutkimusten perusteella, tätä laajentaakseni halusin tarkastella erityisesti aikuisen roolia, mitä ei ole tutkittu niin paljoa aiemmissa tutkimuksissa. Sosiaalinen osallisuus varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä suosittu aihe maailmanlaajuisesti. Varhaiskasvatuksen ammattilaisen velvollisuus edistää jokaisen lapsen osallisuutta on mainittu useissa asiakirjoissa lähtien YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, tästä huolimatta aiemmissa tutkimuksissa tulee ilmi, että osa varhaiskasvatuksen ammattilaisista tuntevat heikosti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sekä sosiaalisen osallisuuden edistämisen sijaan heikentävät asenteellaan ja käyttämällään kielellä lapsen mahdollisuuksia olla osallisena ryhmässä. Lisäksi on myös osoitettu, että vaikeasti vammaiset lapset osallistuvat aktiivisesti huomattavasti vähemmän sosiaalisiin toimintoihin ja ovat vähemmän vertaistensa kanssa verrattuna lapsiin, joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Tutkimusten mukaan Suomessa koulutusympäristöt eivät tarjoa lapsille yhtäläisiä mahdollisuuksia kokea kuuluvansa osaksi pienempää tai isompaa ryhmää, erityisesti, jos lapsella on yksilöllisiä tarpeita. Lasten edellytykset kokea kuuluvansa voivat Suomessa vaihdella kunnasta toiseen riippuen poliittisesta tahdosta edistää jokaisen lapsen kokemusta kuulumisesta. Tutkielman tulosten perusteella varhaiskasvatuksen ammattilaisella on merkittävä rooli lapsen sosiaalisen osallisuuden muotoutumisessa ja sen tukemisessa. Tukeakseen vaikeasti vammaisen lapsen sosiaalista osallisuutta varhaiskasvatuksen ammattilaisen on oltava sensitiivinen lapsen tarpeille ja aloitteille, antaa lapselle mahdollisuus osallistua toimintaan omalla tavallaan, tarkastella koko tiimin kesken toimintakulttuuria, asenteita, käytettyä kieltä, ilmapiiriä sekä valtasuhteita niin aikuisten ja lasten välillä kuin myös lasten välillä.