Ympäristöherkkyydestä lajienväliseen liittolaisuuteen: Tulkintoja kasvisuhteesta Korppoon Paljasjalkapolulla

Abstract

<p>Artikkelissa nykytaidetta kohdataan Korppoon metsiin sijoittuvalla Paljasjalkapolulla. Elävien kasvien kanssa tehdyt – toisin sanoen kasvitaiteen teokset avaavat tässä artikkelissa näkökulmia ihmisen kasvisuhteeseen, jonka etääntymistä viime vuosisatoina voidaan pitää merkittävänä tekijänä monien ilmasto- ja ympäristökriisien taustalla. Millaisen kasvisuhteen äärelle Paljasjalkapolku ja sen teokset johdattelevat? Mitä ne kertovat ihmisen mahdollisuuksista lähentyä ja liittoutua kasvien kanssa? </p><p>Kohdattavat teokset ovat Antti Laitisen <em>Haarniska</em> (2014) ja Hannah Streefkerkin <em>Paikatut puut</em> (2018), joita lähestytään ympäristölle herkistyen ja taiteen materiaalisuuksista vaikuttuen. Elävän männyn ympärille koottu metallinen <em>Haarniska </em>kutsuu pohtimaan ihmisen mahdollisuuksia suojella luontoa siihen kohdistuvilta uhilta. <em>Paikatut puut</em> korjaa puihin syntyneitä vaurioita punaisen villalangan avulla ja herättää keskustelua luontoon kohdistuvasta hoivasta sekä kasvisuhteen korjaamisesta. </p><p>Artikkelille tyypillinen, maailmalle avoin tutkimusasenne tuo yhteen teoreettisia otteita posthumanismista, uusmaterialismista ja fenomenologiasta, jotka kytkeytyvät luontevasti metodologiseen lähestymistapaan: ympäristöherkkyyteen. Näin tarkasteltuna Paljasjalkapolku johdattaa entistä vastavuoroisemman ja tulevaisuuteen katsovan kasvisuhteen äärelle, jossa liittolaisuus on avain entistä elinkelpoisempien tulevaisuuksien rakentamiseen niin ihmisille kuin kasveille.</p>