"Missä on villakoiran ydin" : Kamppailu Informationsbyrån-vakoiluskandaalin merkityksestä puolueiden äänenkannattajalehdissä 1973–1974

Abstract

Ruotsalainen aikakausilehti Folket i Bild/Kulturfront paljasti vuonna 1973 Ruotsin pääesikunnan alaisen salaisen tiedustelupalvelun Informationsbyrån, joka oli vakoillut Ruotsissa ammattiyhdistysliikettä ja poliittista vasemmistoa. Ulkomailla IB:n väitettiin tehneen yhteistyötä läntisten tiedustelupalvelujen, kuten CIA:n ja Israelin Shin Bethin kanssa avustamalla sosialististen kehitysmaiden vakoilussa. Suomen kannalta skandaalin teki olennaiseksi sen paljastuminen, että Suomi oli IB:n tärkein toiminta-alue. Lähimpänä liittolaisena pidetty Ruotsi paljastuikin vakoilleen Suomen alueella maalta, mereltä ja ilmasta käsin niin Suomen strategisesti tärkeitä kohteita kuin Neuvostoliittoakin. Paljastukset asettivat Suomen kiusalliseen asemaan erityisesti julkilausutun puolueettomuuden kannalta suhteessa Neuvostoliittoon. Tutkielma tarkastelee suomalaisten puolueiden äänenkannattajalehtien kirjoittelua Informationsbyrån-vakoiluskandaalista joulukuun 1973 ja huhtikuun 1974 välisenä aikana. Tutkielmassa kysyn, miten suomalaisten puolueiden äänenkannattajalehdet kamppailivat vakoiluskandaalin merkityksestä ja miten puolueiden poliittiset intressit selittävät lehtien näkemysten eroja. Lähestyn tutkimuskysymyksiä hyödyntäen historiantutkimuksellista päättelyä ja soveltaen lehdistön sisällönanalyysin periaatteita. Aineistona ovat seitsemän puolueen kuuden eri äänenkannattajalehden kirjoitukset: Kansan Uutiset (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto ja Suomen Kommunistisen Puolueen enemmistö), Päivän Uutiset (Sosialistinen Työväenpuolue), Tiedonantaja (Suomen Kommunistinen Puolue oppositio), Suomen Sosiaalidemokraatti (Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue), Suomenmaa (Keskustapuolue) ja Uusi Suomi (Kansallinen Kokoomus). Tutkielmassa osoitan äänenkannattajalehtien jakaantuneen kolmeen ryhmään: Kansan Uutiset ja Päivän Uutiset pyrkivät rakentamaan skandaalista sisäpoliittista luottamuskriisiä, Uusi Suomi ja Suomenmaa trivialisoivat vakoilua ja nimesivät todelliseksi uhkaksi skandaalin esillä pitämisen ja Tiedonantaja sekä Suomen Sosiaalidemokraatti, jotka pyrkivät rajoittamaan skandaalin käsittelyä ulkopoliittisen paineen tai ohjauksen vuoksi. Analyysi haastaa Antero Pohjosen tulkinnan, jonka mukaan kommunistit eivät löytäneet skandaalista todellista sisäpoliittista lyömäasetta, sillä lyömäase löydettiin, mutta ulkopoliittiset vaikuttimet estivät vasemmiston yhtenäisen rintaman muodostumisen sen hyödyntämiseksi.