Totuuden kintereillä : kansanedustajien puheenvuorojen faktaväitteiden totuudenmukaisuus ja sen arvioimisen vaikeus lokakuussa 2017 käydyssä raideliikenneaiheisessa välikysymyskeskustelussa

Abstract

Tutkielma käsittelee täysistuntopuheenvuorojen totuudenmukaisuutta ja tämän arvioimista. Julkisuudessa 2010-luvulla käydystä totuudenjälkeisen politiikan ja faktantarkistuksen keskustelusta huolimatta poliitikkojen viestien paikkansapitävyyden arvioimisen tapoja ja rajoja on käsitelty politiikan tutkimuksen näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman tavoitteena on muodostaa faktantarkistuksesta journalististen käytänteiden ja niihin kohdistuneen politologisen kritiikin sekä aiemman tutkimuksen pohjalta eduskuntapuheen analysoimiseen soveltuva tutkimusmenetelmä. Aineistona eli menetelmän testaamiseen käytetään vuonna 2017 käytyä raideliikenneaiheista eduskuntakeskustelua, josta päätarkasteluun valitaan kaikki tutkielman rajauskriteerein tosiasioita ilmaiset faktaväitteet. Keskeisen teoriasiteen muodostavat politiikan valheista ja epätotuuksista esitetyt luokittelut, joita soveltaen faktantarkistuksen jälkeen teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa tarkastellaan kansanedustajien faktaväitteiden epätotuudellisia piirteitä.

Tulokset osoittavat, että noin 95-prosenttisesti tarkasteltujen faktaväitteiden täyden tai osittaisen paikkansapitävyyden tueksi löytyy vahvistusta. Virheet olivat yleisimmin vähäisiä ja niitä esiintyi melko tasaisesti eri taustamuuttujien, kuten sukupuolen, eduskuntakokemuksen ja hallitus–oppositio-jaon, suhteen. Toisaalta havaintoyksiköt eli faktaväitteet muodostavat vain noin kuudesosan kaikesta aineiston tekstimassasta, sillä poliittinen viestintä sisältää runsaasti faktantarkistukseen soveltumatonta sisältöä. Kansanedustajien on turvallisempaa ja strategisesti järkevämpää puhua mieluummin epämääräisesti kuin epätarkasti, ja näin he tekevätkin.

Puhujien motiivien tarkastelun ongelmallisuuden takia yksittäisiä epätosia väitteitä ei ole perusteltua kutsua valheiksi, vaikka politiikan filosofiassa on jo vuosisatojen tai -tuhansien ajan esiintynyt ajatuksia valehtelun yleisyydestä politiikassa. Faktantarkistuksissa epätosiksi katsottuja väitteitä enemmän aineisto sisälsi faktantarkistuksellisesti tosia mutta näkökulmaltaan selvästi rajautuneita väitteitä. Lähdetietoja vastaavien väitteiden esittämisellä, erityisesti tilasto- ja selvitystietoja käyttäen, pystyi argumentoimaan niin raideliikenteeseen suunniteltujen muutosten puolesta kuin niitä vastaan eli omaa sanomaa tukien. Faktantarkistus on todellisuuden kuvaamisen yksi ja rajattu apuväline, jonka pohjalta voi tulkita esitetyn faktaväitteen ja julkisesti saatavilla olevan lähde- ja tarkistusmateriaalin yhtenevyyttä. Faktaväitteitä pitää tulkita aina niiden esitystapa ja -yhteys huomioiden eikä absoluuttisia totuuksia faktantarkistuksen keinoin voi määrittää.