Factoring: laskusaatavien kauppa vai panttaus? : Oikeudelliset ja taloudelliset erot myyjäyrityksen näkökulmasta
Ladataan...
372.32 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä ON-työssä tarkastellaan factoringrahoituksen kahta keskeistä toteuttamistapaa: laskusaatavien panttaukseen perustuvaa panttifactoringia sekä laskusaatavien kauppaan perustuvaa factoringia. Työn tarkoituksena on selvittää, miten nämä järjestelyt eroavat toisistaan oikeudelliselta rakenteeltaan sekä millaisia taloudellisia vaikutuksia niillä on erityisesti myyjäyrityksen kannalta, sekä arvioida, millaisille yrityksille kumpikin järjestelymuodoista on tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Tarkastelun keskiössä ovat erityisesti laskusaatavien omistusoikeuden asema, luottoriskin jakautuminen sekä järjestelyjen vaikutukset yrityksen taseeseen ja varallisuusasemaan. Lisäksi järjestelyjä arvioidaan työssä muun muassa rahoituskustannusten, sivullissuhteiden sekä konkurssitilanteiden näkökulmasta.
Työssä suoritettu tutkimus on luonteeltaan lainopillista ja perustuu voimassa olevan oikeuden sekä oikeuskirjallisuuden tarkasteluun. Lainopillisen tarkastelun tukena hyödynnetään lisäksi sekä kirjanpidollista, että rahoitusteoreettista näkökulmaa siltä osin kuin se auttaa jäsentämään factoringjärjestelyjen taloudellisia vaikutuksia myyjäyrityksen varallisuusasemaan.
ON-työn keskeisenä tuloksena todetaan, että keskeisimmät erot liittyvät laskusaatavien omistusoikeuden asemaan, luottoriskin jakautumiseen sekä järjestelyjen vaikutuksiin yrityksen taseessa. Panttifactoringissa laskusaatavat säilyvät myyjäyrityksen varallisuuspiirissä ja toimivat vakuutena factoringyhtiön myöntämälle rahoitukselle, jolloin myös ostovelallisten maksukyvyttömyyteen liittyvä luottoriski jää lähtökohtaisesti myyjäyritykselle. Laskusaatavien kauppaan perustuvassa factoringissa saatavien omistusoikeus ja niihin liittyvä luottoriski puolestaan siirtyvät factoringyhtiölle, minkä seurauksena saatavat poistuvat myyjäyrityksen varallisuuspiiristä.
Työn yhteenvetona voidaan todeta, että kumpaakaan järjestelymuotoa ei voida pitää yksiselitteisesti toista parempana. Panttifactoring soveltuu parhaiten yrityksille, joilla on vakaa asiakaskunta ja valmius kantaa luottoriski itse, kun taas laskusaatavien kauppaan perustuva factoring on tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto yrityksille, jotka pyrkivät siirtämään luottoriskin ulkopuoliselle rahoittajalle tai vahvistamaan omaa rahoituksellista asemaansa. Järjestelyn valinnassa ratkaisevaa on ennen kaikkea se, kuinka hyvin se vastaa yrityksen taloudellista asemaa, riskinsietokykyä ja rahoituksellisia tavoitteita.