Vammaispalvelujen ja lastensuojelun jälkihuollon yhteistyö sosiaalityöntekijöiden kokemana

Abstract

Tutkin sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vammaispalvelujen ja lastensuojelun jälkihuollon yhteistyöstä integroivan työtavan viitekehyksessä. Vammaisten lastensuojelun sijoituksesta itsenäistyvien nuorten aikuisten tilanteita sekä vammaispalvelujen ja jälkihuollon yhteistyötä on tutkittu ulkomailla ja Suomessa vasta hyvin vähän. Tutkimusten mukaan vammaiset sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret kohtaavat itsenäistyessään enemmän haasteita kuin muut sijaishuollosta itsenäistyvät nuoret ja pääsevät osallistumaan tulevaisuutensa suunnitteluun muita vähemmän. Vammaispalvelujen ja jälkihuollon palvelujen on todettu olevan huonosti integroituja, joten niiden välinen yhteistyö ja siirtymät palvelujen välillä eivät ole sujuvia. Tutkin palvelujen välistä monialaista yhteistyötä, sillä se on lain velvoittamaa ja hyödyttää sekä asiakasta että ammattilaisia. Tutkimuskysymykseni ovat: ”Miten integroiva työtapa toteutuu vammaispalvelujen ja lastensuojelun jälkihuollon yhteistyössä sosiaalityöntekijöiden kokemana?” sekä ” Miten kyseisten alojen yhteistyötä voitaisiin sosiaalityöntekijöiden kokemusten mukaan kehittää?”. Tein aineistonkeruun kyselyllä vammaispalvelujen ja jälkihuollon sosiaalityöntekijöille julkaisemalla tutkimuskutsun kahteen sosiaalityöntekijöille tarkoitettuun Facebook-ryhmään. Sain kyselyyn 17 vastaajaa, joista seitsemän työskenteli vammaispalveluissa, kahdeksan jälkihuollossa ja kahdella oli kokemusta molemmista aloista. Suurin osa vastaajista oli työskennellyt kyseisissä palveluissa alle viisi vuotta ja palvelujen yhteisasiakkaita heillä oli arvionsa mukaan ollut uransa aikana 1-10. Analysoin aineiston teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin ja analyysin pohjana käytin Raitakarin ja kollegojen (2019) kehittämän palvelujen integraation ja monialaisen yhteistyön muodostaman integroivan työtavan neljää kriittistä tekijää: tunnistaminen ja kohdentaminen, vastuu- ja rajaneuvottelut, tiedon luominen ja siirtäminen sekä osallisuus ja yhdessä tekeminen. Tutkimuksen mukaan kokonaiskuvan luomista asiakkaan tilanteista haastavat erilaiset näkemykset asiakkaan tarpeista ja puutteellinen tieto toisesta palvelusta. Yhteistyön kohdentaminen koetaan erityisen tärkeänä neuropsykiatrisesti oireilevien ja vaikeissa tilanteissa olevien nuorten tapauksissa sekä ajallisesti heti nuoren täysi-ikäistyttyä ja jälkihuollon päättyessä. Vastuu yhteisasiakkaiden tilanteissa on pääasiassa jälkihuollossa ja vammaispalvelut vastaavat tietyistä palveluista. Vastuuneuvotteluissa on suuria haasteita ja epäselvyyksiä ja yhteistyön sujuminen on usein työntekijäkohtaista. Tietoa tuotetaan palveluissa sekä yhdessä että erikseen ja tiedonkulussa palvelujen välillä on haasteita. Asiakkaan osallisuus yhteistyössä on rajallista ja vaikuttamismahdollisuuksia palveluihin on vähän palvelujen työntekijävetoisuuden ja resurssiongelmien vuoksi. Työntekijöiden mahdollisuuksia kehittää yhteistyötä heikentävät liian suuri asiakasmäärä, organisaation tiukat linjaukset, säästöpaineet ja työntekijöiden harkintavallan puute. Tutkimus toi lisää tietoa Suomessa hyvin vähän tutkitusta aiheesta. Vammaispalvelujen ja jälkihuollon yhteisasiakkaat ovat erityinen asiakasryhmä, jonka palvelujen integraatiota ja toimivuutta tulee kehittää. Jälkihuollon ja vammaispalvelujen sosiaalityöntekijöiden kokemukset yhteistyöstä olivat melko samanlaisia, vaikka odotukset yhteistyölle erosivat jonkin verran toisistaan. Yhteisiä käytänteitä tulee kehittää, samalla mahdollistaen tilannekohtainen harkinta. Yhteistyöhön tulee panostaa niin asenne- kuin resurssitasolla ja tietoa palveluista sekä tiedonkulkua palvelujen välillä tulee lisätä. Asiakkaan osallisuutta omassa prosessissaan sekä palvelujen suunnittelussa tulee kasvattaa ja ottaa käyttöön konkreettisia työkaluja asiakkaan osallisuuden tukemiseen.Yhteistyötä tulee kehittää yhdessä johdon, asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kanssa.