Islamilaisen oikeuden mukaan myönnettyjen avioerojen tunnustaminen Suomen oikeusjärjestelmässä : Tarkastelussa oikeuspaikkakeinottelu ja ehdottomuusperiaate

Abstract

Tarkastelen tässä tutkimuksessa islamilaisen oikeuden mukaan myönnettyjen avioerojen tunnustamista Suomen oikeusjärjestelmässä. Soveltuvan avioliittolain 121 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan vieraassa valtiossa annetut avioeroa koskevat päätökset tunnustetaan ilman eri vahvistusta. Päätöstä ei kuitenkaan tunnusteta muun muassa silloin, jos päätöksen antaneen viranomaisen toimivalta ei ole perustunut kummankaan puolison asuin- tai kotipaikkaan taikka kansalaisuuteen tai silloin, jos tunnustaminen on selvästi vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita. Tutkimuksessani tarkastelen tunnustamisesta kieltäytymistä näissä kahdessa tilanteessa, joista ensimmäisessä on kyse oikeuspaikkakeinottelusta ja jälkimmäisessä ehdottomuusperiaatteen soveltamisesta. Tutkimusmetodini on lainopillinen. Sen avulla voidaan selvittää voimassa olevan oikeuden sisältöä laintulkinnallisin menetelmin. Käytän teleologista eli tavoitteellista laintulkintamenetelmää. Avioliittolain kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien säännösten tulkintakysymyksistä ei ole juurikaan ehtinyt syntyä suomalaista oikeuskäytäntöä. Tästä syystä käytän apunani oikeusvertailevaa näkökulmaa ja tarkastelen, millä tavoin muut eurooppalaiset, perus- ja ihmisoikeuksia korostavat tuomioistuimet, ovat ratkaisseet avioeron tunnustamista koskevia tapauksia. On kuitenkin tärkeä huomata, että perheoikeudelliset kysymykset ovat kulttuurisidonnaisia ja jokainen valtio määrittelee avioeron saamisen edellytykset itse omien kansallisen lainsäädännön perusteella Lainsäädännön tavoitteisiin, islamilaisen oikeuden pääpiirteisiin ja avioeromenettelyihin sekä oikeusvertailuun perehtymällä tarjoan lainsoveltajalle kolme avioeron tunnustamisharkintaan soveltuvaa ratkaisumallia. Ensimmäinen niistä kunnioittaa päätöksen tunnustamista koskevaa pääsääntöä. Avioero tulisi siis tunnustaa, mikäli selviä vastasyitä ei ole. Toinen ratkaisumalli kehottaa pidemmälle menevään harkintaa. Sellainen tulee sovellettavaksi silloin, jos on olemassa jokin seikka, joka voisi johtaa kieltäytymisperusteen soveltamiseen. Kolmas ratkaisumalli kehottaa olemaan tunnustamatta avioeroa. Tällainen tilanne on kyseessä silloin, kun avioeromenettelyyn liittyy moitittavaa menettelyä ja oikeudenloukkausta.