”Liian hyvää ollakseen totta” : Asianomistajan oman toiminnan vaikutus verkkopetosten rangaistavuuteen

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen asianomistajan omaa toimintaa verkkopetosten kontekstissa. Tarkoituksenani on selvittää kriminaalipoliittisesti orientoituneen rikoslainopillisen tutkimussuuntauksen avulla, miten asianomistajan oma toiminta vaikuttaa petosrikosten ja erityisesti verkkopetosten rangaistavuuteen. Tarkasteluni kohteena on rikoslain (RL, 38/1889) 36:1.1:n (769/1990) petosrikossäännös, ja tavoitteenani on selvittää, miten asianomistajan omaa toimintaa tulisi tämän säännöksen valossa arvioida. Pyrin tässä tutkielmassa jäsentämään rationaaliseksi kokonaisuudeksi niitä rikosoikeudellisesti merkityksellisiä seikkoja, jotka on otettava huomioon, kun arvioidaan asianomistajan omaa toimintaa petosrikosten kontekstissa. Lisäksi nostan tässä tutkielmassa esiin nykyiseen oikeustilaan liittyviä haasteita.

Tutkimusaineistoni koostuu rikoslainopillisen tutkimuksen perinteisistä lähteistä: säädöstekstistä, hallituksen esityksestä, virallislähteistä, korkeimman oikeuden oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta. Tämän tutkielman aiheen kannalta merkittävimpiä oikeuskirjallisuuden lähteitä ovat olleet Jussi Tapanin väitöskirja ”Petos liikesuhteessa” sekä hänen artikkelinsa ”Miten asianomistajan selonottovelvollisuus määrittää petoksen rangaistavuuden alaa?”. Oikeuslähteiden lisäksi hyödynnän tässä tutkielmassa argumentaationi tukena myös esimerkinomaisia verkkopetostyyppejä, joiden avulla havainnollistan ja konkretisoin argumentaatiotani.

Tämän tutkielman perusteella asianomistajan oman toiminnan arvioinnissa nivoutuvat yhteen petosrikossäännöksessä tarkoitetun erehdyksen arviointi, asianomistajan perustellut odotukset sekä asianomistajan suostumus. Asianomistajan selonottovelvollisuus yhdistää nämä asianomistajan oman toiminnan arvioinnin kannalta merkitykselliset seikat toisiinsa. Petosrikosten kontekstissa asianomistajalle on mahdollista asettaa selonottovelvollisuus, sillä asianomistajan itsemääräämisoikeuden mukainen oikeus päättää omista eduistaan pitää sisällään myös vastuun päätöksentekoon liittyvästä harkintaprosessista.

Tämän tutkielman perusteella sen arvioiminen, milloin asianomistajan oma toiminta vaikuttaa petosrikosten rangaistavuuteen, vaatii nykyisessä oikeustilassa paljon tapauskohtaista harkintaa ja punnintaa. Todellisuudessa tällaiseen harkintaan ja punnintaan ei lainkäytössä ole todennäköisesti mahdollisuuksia. Petosrikosten kontekstissa asianomistajan oman toiminnan huomioon ottamiselle on kuitenkin olemassa kriminaalipoliittiset perusteet, joten asianomistajan oman toiminnan ja sen vaikutusten arvioinnin selkeämmälle systematisoinnille on olemassa perusteltu tarve.