Luokanopettajien käsityksiä alkuopetusikäisen lapsen yksinäisyydestä ja keinoista tukea yksinäistä lasta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on alkuopetusikäisen lapsen yksinäisyydestä ja keinoista tukea tämän ikäistä lasta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaiseksi luokanopettajat arvioivat alkuopetusikäisen lapsen yksinäisyyttä koskevan tietojensa tason ja mitkä ovat heidän tietojensa lähteet. Kaikkien tutkimusongelmien kohdalla selvitettiin myös mahdollisia eroavaisuuksia noviisi- ja eksperttiopettajien välillä.

Tutkimus oli lähestymistavaltaan monimetodinen sekä fenomenografista tutkimussuuntausta mukaileva. Aineistoa tutkimusta varten kerättiinkin Webropol-kyselylomakkeella yhteensä 50 luokanopettajalta Turun ja Tampereen seuduilta sekä 4 puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastateltavista kaksi edusti työkokemusvuosien määrältään noviisiopettajia ja kaksi eksperttiopettajia. Laadullisen aineiston analyysissa käytettiin teemoittelua. Määrällisestä aineistosta selvitettiin muun muassa vastausjakaumia sekä mahdollisia ryhmien välisiä eroja.

Tutkimustulosten mukaan luokanopettajat käsittävät alkuopetusikäisen lapsen yksinäisyyden subjektiiviseksi ja negatiiviseksi tunteeksi tai kokemukseksi, joka voidaan tunnistaa ulkoapäin. Syitä yksinäisyydelle luokanopettajat etsivät sekä lapsesta itsestä riippuvista että riippumattomista tekijöistä. Alkuopetusikäisen lapsen yksinäisyyteen puuttumisen he kokivat vaikeaksi, mutta vastuullaan olevaksi tehtäväksi. Pyrkiessään tukemaan yksinäistä lasta opettajat eivät käytä vain keinoja, jotka he voivat toteuttaa yksin luokassaan, vaan tukeutuvat tarpeen vaatiessa moniammatilliseen yhteistyöhön ja tekevät yhteistyötä myös lapsen huoltajien kanssa. Nämä opettajien mainitsemat puuttumiskeinot luokiteltiin kuuteen strategiaan, jotka pohjautuvat sekä Pavrin (2001) sekä Galanakin ja Vassilopouloun (2007) interventiomalleihin. Tuloksien mukaan opettajien arviot tietojensa tasosta eivät ole yhteydessä hänen työkokemusvuosiensa määrään. Pääasialliseksi tiedon lähteekseen opettajat ilmoittivat omat kokemuksensa sekä ammattikirjallisuuden.

Opettajien käsitykset yksinäisyydestä mukailivat pääosin aikaisempaa yksinäisyyden tutkimustietoa, vaikka myös joitakin teorian vastaisia käsityksiä esiintyi. Näistä merkittävin oli yksinäisyyden tunnistettavuus ulkoapäin. Opettajat käyttävät vaihtelevasti lisäksi erilaisia keinoja tukiessaan yksinäistä lasta. Kuitenkin suurin osa näistä tukikeinoista soveltuu laajemmin esimerkiksi sosiaalisten taitojen opettamiseen eikä vain yksinäisen tukemiseen. Tulevaisuudessa tulisikin selvittää, ovatko opettajien käyttämät tukikeinot yksinäisen alkuopetusikäisen lapsen näkökulmasta riittäviä sekä tarkoituksenmukaisia.