Lapsen suullisen kertomuksen tallennus ja sen hyödyntäminen rikosprosessissa

Abstract

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää sekä voimassa olevan oikeuden että oikeuskäytännön perusteella, mitkä ovat laissa säädetyt edellytykset asianomistajana olevan lapsen suullisen kertomuksen videotallenteen hyödyntämiselle oikeudessa ja, millainen painoarvo lapsen suullisen kertomuksen videotallenteelle annetaan todisteena oikeudessa. Tutkin erityisesti sitä, millainen todistusarvo lapsen suullisen kertomuksen videotallenteelle annetaan erityisesti hovioikeudessa ja käräjäoikeudessa.

Lapsen kuulemisen kannalta keskeisimmät säännökset ovat esitutkintalaissa, oikeudenkäymiskaaressa ja uhridirektiivissä. Lapsen esitutkintakuulustelun videotallenne on hyvin tärkeä todiste rikosprosessissa, sillä esitutkintalain mukaan alle 15-vuotiaita lapsia ei pääsääntöisesti kuulla oikeudessa. Lisäksi alle 15-vuotiaan lapsen kuulustelu on aina tallennettava videolle. Uhridirektiivin myötä oikeudenkäymiskaareen otettiin uusi säännös, jolla mahdollistettiin 15–17-vuotiaan asianomistajan esitutkintakuulustelun videotallenteen käyttäminen todisteena oikeudessa.

Lähestyn tutkimusaihettani sekä lainopillisesta että empiirisestä näkökulmasta. Lainopillinen metodi näkyy parhaiten ensimmäisen tutkimuskysymykseni kohdalla, kun tulkitsen laillisia edellytyksiä lapsen kertomuksen videotallenteen hyödyntämiselle oikeudessa. Sen sijaan empiirinen näkökulma näkyy vahvasti toisen tutkimuskysymyksen kohdalla. Empiirinen aineistoni koostuu erityisesti hovioikeuden ratkaisuista koskien lapsen videotallennetun kertomuksen todistusarvoa oikeudessa. Olen ottanut tutkielmaani myös oikeuspsykologisen näkökulman saadakseni selville, miten lapsen kertomuksen luotettavuutta arvioidaan.

Oikeudenkäymiskaaren mukaan lapsen videotallennettua kertomusta voidaan käyttää todisteena oikeudessa, mikäli syytetylle on varattu mahdollisuus esittää lapselle kysymyksiä. Tutkielmaani keräämän aineiston perusteella näyttää siltä, että hovioikeudet ja korkein oikeus ovat pääsääntöisesti katsoneet, että langettavaa tuomiota ei voida perustaa ainoastaan lapsen kertomuksen videotallenteeseen. Oikeuskäytännön mukaan langettava tuomio edellyttää, vastaajalle on varattu tilaisuus esittää kysymyksiä lapselle ja lapsen videotallennettu kertomus on saanut tukea muusta näytöstä, kuten lääkärintodistuksesta tai todistajan kertomuksesta. Oikeusasteiden kanta on mielestäni perusteltu, kunhan pidetään huolta, että vastaajan oikeus esittää lapselle kysymyksiä toteutuu viimeistään oikeudenkäynnissä ja asianomistajan videotallennetulle kertomukselle löytyy tukea muusta todistelusta.