”Kelpaan minä siellä missä muutkin” : Säädyllisyys ja huumori neuvottelemassa luokkarepresentaatioiden rajoja vuosien 1943–1946 Lea Joutseno -elokuvissa

Abstract

Tutkin pro gradussani, miten 1940-luvun romanttisissa komedioissa on esitet-ty suomalaista luokkayhteiskuntaa. Aineistonani toimivat neljä Joutseno-Vaala-Tet -elokuvaa: Tositarkoituksella (1943), Dynamiittityttö (1944), Vuok-rasulhanen (1945) ja Viikon tyttö (1946). Elokuvissa tapahtuvien identiteet-tisekaannuksien takia sankarittaret, tai Vuokrasulhasen tapauksessa sankari, ylittävät luokkarajoja käyttäytymisellään. Usein juuri nämä luokkaretket ovat lähtökohta naurulle, joka omalta osaltaan järjestää yhteiskuntaa.

Lähden aluksi tutkimaan luokkayhteiskunnan representaatioita elokuvissa ja niiden näkyviä rajoja. Tarkoituksenani on tuoda näkyväksi niitä rakentavia prosesseja. Representaatioita lähestyn semiologi Roland Barthesin myyttikä-sitystä soveltaen ja verraten elokuvia aikakauden hollywoodilaisiin romantti-siin komedioihin. Vaikka tutkimuskohteenani olevat elokuvat sijoittuvat niinkin lyhyelle ajanjaksolle kuin vuosille 1943–1946, on niiden sisällä nähtävissä isoja muutoksia. Mitä pidemmälle ajassa mennään, sitä hierarkkisempi luok-kayhteiskunnan kuvauksesta tulee.

Seuraavassa luvussa tartun näkymättömiin luokkarajoihin ja pohdin, miten niistä voidaan tehdä näkyviä käyttäen sosiologi Beverley Skeggsin säädylli-syyskäsitettä. Katson, että yhteiskunnallisen järjestyksen säilymiselle tärkeä työkalu on säädyllisyys, sillä sen kautta voidaan säännöstellä kansalaisten käyttäytymistä. Erottautumisen dynamiikkaa tutkin sosiologi Pierre Bourdieun maku- ja tyylikäsitteiden kautta.

Kun olen käynyt läpi millaisia luokkarepresentaatioita elokuvat rakentavat ja ylläpitävät, siirryn tarkastelemaan vastavoimia, joita rakenteisiin kohdistuu. Nostan esiin, miten sankarittaret käyvät tietoista kamppailua luokkarakenteita kohtaan ja millaisissa tiloissa luokkarajat menettävät valtansa. Lopuksi poh-din sitä, palaavatko luokkarajat aina automaattisesti takaisin alkuasetelmaan onnellisten ja konventionaalisten loppusulkeumien kohdalla. Loppu silottelee usein pois luokkaristiriidat ja tarinat palaavat vain näennäisesti takaisin uo-miinsa. Näin säädyllisen käytöksen rajat venyvät, vaikka eivät rikkoudu.