Amazonin guadua-bambujen fytoliitit ja niiden käyttö biogeografisessa tutkimuksessa

Abstract

Fytoliittitutkimus on arkeologian ja arkeobotaniikan tutkimusmenetelmä, jolla on useita eri sovellusmahdollisuuksia eri tieteenaloilla. Fytoliitit syntyvät kasvin soluihin ja soluväleihin nestemäisen piidioksidin (SiO2) kovettuessa ja muodostaessa ikään kuin mikroskooppisia kiviä, jotka mukailevat kasvin rakenteiden muotoja. Koska fytoliitit ovat valoksia tuottajakasvinsa rakenteista, voidaan maaperästä tai arkeologisista kaivauksista löytyneistä fytoliiteista tunnistaa alueen kasvillisuutta. Fytoliittien avulla voimme luoda paleoympäristön mallinnuksia tai esimerkiksi tunnistaa historiallisista ruukuista mitä kasvia niissä on säilytetty tuhansia vuosia sitten. Tämän tiedon avulla voimme tehdä päätelmiä eri aikakausien ravintokasveista tai jopa mahdollisesti päätellä onko kasvi domestikoitu vai alkuperäiskasvi. Tutkimukseni tavoitteet olivat selvittää Amazonin alueen Guadua-suvun bambujen tyypillistä fytoliittijakaumaa ja selvittää alueellisia eroja tutkimusalueideni välillä. Erotin fytoliitteja bambunlehtinäytteistä sekä maaperänäytteistä, kolmesta eri syvyydestä. Bambunlehtinäytteissä käytin fytoliittien erotukseen polttomenetelmää, joka mahdollisti fytoliittien sijoittumisen tarkastelun lehden rakenteissa. Maaperänäytteisiin käytin märkäuuttomenetelmää, jossa fytoliitit erotettiin kemiallisesti uuttaen ja raskasnesteflotaatiolla. Lehtinäytteiden perusteella bambuille ominaisimmiksi fytoliittityypeiksi nousivat satula- ja bulliformfytoliitit. Maaperänäytteistä oli mahdollista löytää niin alueellista kuin syvyyssuunnassakin tapahtuvaa vaihtelua. Bambuihin viittaavien satulafytoliittien prosentuaalinen osuus oli bambualueilla suurempi kuin niiden ulkopuolelta kerätyissä näytteissä ja erityisesti Brasilian näytteissä satulafytoliitit olivat vähäisiä. Perun bambualueiden vierestä kerätyissä näytteissä satulafytoliittien määrä oli bambualueita vähäisempi, mutta kuitenkin runsaampi kuin Brasilian näytteissä. Tämä vahvistaa teoriaa siitä, että bambufytoliitteja voidaan käyttää tunnistamaan bambualueita maaperänäytteiden perusteella ja etäisyys nykyisistä bambualueista vaikuttaa satulafytoliittien määrään. Tutkimukseni tulokset tukivat aikaisempaa kirjallisuutta aiheesta, mutta tutkimuksen metodiikka vaatii vielä kehittämistä. Fytoliittien tunnistaminen oli osasta näytteistä haastavaa ja hyvän referenssiaineiston puuttuminen voi vaikuttaa tutkimuksen luotettavuuteen. Fytoliittitukimus avaa kuitenkin paljon uusia mahdollisuuksia biogeografiselle tutkimukselle ja tulee varmasti nousemaan tulevaisuudessa yhä suositummaksi menetelmäksi.