Kivun representaatioita suomalaisissa aikakausilehdissä : Mitä ja miten kivusta kirjoitetaan

Abstract

Kipu on osa usean suomalaisen arkea ja se minkälaista kerrontaa kivusta julkisesti esitetään ei ole yhdentekevää. Sanoittamalla erilaisten ihmisten kokemuksia voidaan parhaimmillaan lisätä ymmärtämystä ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa, mutta pahimmillaan kerronnalla voidaan rakentaa stereotypioita, jotka kaventavat yksilön mahdollisuuksia tulla kuulluksi omana itsenään. Tässä tutkimuksessa kysyn, minkälaisia mallitarinoita suomalaisissa aikakausilehdissä rakennetaan kivusta ja sen kanssa elämisestä. Aineistoni koostuu16 tekstistä, jotka on julkaistu vuoden 2024 aikana suomalaisissa aikakausilehdissä. Kaikissa näissä teksteissä on yhden ihmisen oma kokemus kivusta. Näissä teksteissä ihmiset kertovat siitä, miten kipu on tullut heidän elämäänsä sekä sitä minkälaisia vaikutuksia kivulla on ollut heidän elämäänsä. Tarkastelen näitä kertomuksia narratiivisen analyysin avulla hyödyntäen myös Labovin mallia, joka määrittelee kertomukselle seuraavat tehtävät: johdanto, ongelma, tapahtuman arviointi, ongelman ratkaisu ja kertomuksen päättäminen. Kaikkia tarkastelemiani kertomuksia yhdistävänä ongelmana on kipu ja sen tuomat haasteet yksilön elämään. Tämän lisäksi kaikista kertomuksista löytyy myös tavoite saada kivulle ymmärrettävä syy. Kipu ei kuitenkaan saa kaikissa kertomuksissa lääketieteellistä syytä ja monessa kertomuksessa sitä ei voida myöskään täysin poistaa, vaikka se olisi diagnostisoitu. Kertomuksissa korostuu yksilön oma suhtautuminen kipuun ja myös kivun ennakoimattomuus. Aineiston kertomuksissa diagnoosi tuntuu antavan kivulle eräänlaisen oikeuden tulla ihmisen elämään, jolloin myös suhtautuminen kipuun vaikuttaisi olevan helpompaa. Nämä kertomukset korostavat yksilön omaa aktiivisuutta diagnoosin saamiseksi sekä oman asennoitumisen merkitystä kivun kanssa elämisessä. Tämän takia aikakausilehtien välittämä kerronta kivusta on varsin diagnoosikeskeinen ja se myös