2000-luvun yleisimpien ensinimien äännerakenteen vaihtelu

Abstract

Pro gradu -tutkielmani aiheena on 2000-luvun yleisimpien ensinimien äännerakenne. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia äännerakenteita 2000-luvun yleisimmissä ensinimissä on, millaisia eroja tytönnimien ja pojannimien välillä on ja miten nimien äännerakenne on muuttunut vuosien 2000–2020 välillä. Aineistoni koostuu vuosittain ilmestyvistä Digi- ja väestötietoviraston yleisimpien ensinimien listoista. Listat koostuvat 50 yleisimmästä ensinimestä. Pojille ja tytöille on erilliset listat, eli jokaisena vuonna nimiä on 100. Kokonaisuudessaan aineisto koostuu 2100 nimestä. Tutkimustyökaluinani käytän Excelin hakutyökalua sekä Exceliin luomiani käyriä ja kuvioita. Aluksi tutkin nimien äännerakennetta yleisesti eli lasken tiettyjen äänteiden määriä aineistossa. Tämän jälkeen jaan aineistoni nimet äännerakenteen mukaan 19 nimiluokkaan ja nimiluokat taas tyyppeihin. Nimityypit muodostuvat nimistä, joilla on samanlainen äännerakenne. Esimerkiksi Ella-luokkaan kuuluvat sellaiset nimet, jotka ovat kaksitavuisia ja joiden keskellä on geminaatta. Ella-tyyppiin taas kuuluvat sellaiset nimet, joihin kuuluu geminaatta ll. Ella-luokan muotti on (C)VC2V ja Ella-tyypin (C)V-llV. Vertailen luokkia ja niihin kuuluvia tyyppejä toisiinsa. Viimeisessä käsittelyluvussa kuvaan nimityyppien suosionvaihtelua. Keskeisimmät tutkimustulokseni ovat seuraavat. Yleisimmät äänteet ovat pitkä vokaali ee sekä soinnilliset konsonantit n, l ja m niin geminaatoissa kuin konsonanttiyhtymissäkin. Nimiluokissa e-trendi näkyy erityisesti Eetu-luokan Eetu-tyypissä ja soinnillisten konsonanttien trendi erityisesti Ella- ja Helmi-luokissa. Jotkut luokista ovat jommankumman sukupuolen luokkia, joissakin taas esiintyy sekä tytön- että pojannimiä. Nimiluokan käsite on oma käsitteeni. Aiemmin on puhuttu ainoastaan nimityypin- ja muotin käsitteistä. Mielestäni nimiluokka on tarpeellinen yläkäsite. Sen avulla voidaan määritellä, millaisia nimiä Suomessa ylipäänsä on käytössä. Nimityypin käsitteellä taas kuvataan sitä, millaisia rakenteita nimenantajat suosivat ja miten uusia nimiä kehittyy tai vanhoja nousee suosioon. Nimityyppien suosionvaihtelua tutkiessani todistan, että suurin osa tyypeistä on suosituimmillaan joko 2000-luvulla (2000–2009) tai 2010-luvulla (2010–2020). Nimissä on siis vaihtelua näinkin pienellä aikavälillä, kun yleensä suosionvaihtelun syklin on ajateltu olevan noin 100 vuotta. Nimimuoti on yksilöitynyt viime vuosina yhä enemmän, ja uusien nimien muodostus nimityyppien kautta lisääntyy. Tästä syystä olisi hyvä, että nimien äännerakenteeseen liittyviä ilmiöitä tutkittaisiin enemmän. Tutkielmassani käsitellään nimenomaan yleisimpiä nimiä, mutta nimiluokka- ja tyyppiteoriaa voisi laajentaa kaikkiin Suomessa käytössä oleviin etunimiin.