Aikamuoto taitotason tunnusmerkkinä : Aikamuotojen käytön kehitys suomenoppijoiden Yleisen kielitutkinnon kirjoittamisen osakokeessa

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen suomenoppijoiden aikamuotojen käyttöä Yleisen kielitutkinnon (YKI) keskitason kirjoittamisen osakokeessa. Yleisen kielitutkinnon kokeessa kielitaitoa arvioidaan Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen (EVK) kielitaitokriteerien mukaisesti. Viitekehyksen taitotasojen kuvaukset eivät ota kantaa siihen, mitä rakenteita kielenkäyttäjän tulisi kullakin tasolla hallita. Tähän kysymykseen oma tutkielmani pyrkii vastaamaan tarkastelemalla keskitason kirjoituksissa käytettyjä aikamuotoja. Aikamuodot valikoituivat tutkimuskohteekseni, koska ne lukeutuvat oppikirjoissa yleensä eksplisiittisesti opetettaviin kielellisiin rakenteisiin, mutta niiden käytön hallintaa kielitaidon taitotasoilla ei ole aiemmin selvitetty. Tutkielmassani tarkastelen, minkälaisia eroja taitotasojen A2 - B2 välillä on aikamuotojen käytössä.

Taustoitan tutkimustani käsittelemällä suomen kielen aikamuotoja opittavana ilmiönä ja esittelemällä semanttisen analyysin kannalta oleellisen aspektihypoteesin. Aineistonani käytän YKI-korpuksesta keräämiäni keskitason kirjoittamisen osakokeen tekstejä, jotka ovat saaneet arvosanan 2 (taitotaso A2), 3 (taitotaso B1) tai 4 (taitotaso B2). Aineisto koostuu yhteensä 60 kirjoittajan teksteistä. Aineistossa on jokaiselta kirjoittajalta yhteensä kolme tekstiä eli kaiken kaikkiaan analysoitavana on 180 tekstiä. Kokosin teksteistä poimimani finiittimuotoiset verbit tietokannaksi, johon jokaisesta verbiesiintymästä on kirjattu sen aikamuoto, lekseemi, esiintymiskonteksti eli tässä tekstin tekstilaji (epämuodollinen viesti, muodollinen viesti tai mielipide), leksikaalinen aspekti (tila, toiminto, suoritus tai saavutus), verbin semanttinen ryhmä (konkreettinen, mentaalinen tai abstrakti) sekä mahdollinen ei-kohdekielisyys (vartalo-, taivutus- tai leksikaalinen virhe tai väärä aikamuoto). Analyysissa hyödynnän Cefling-hankkeen parissa kehitettyä DEMfad-mallia. Lähestyn aikamuotojen käytön vertailua frekvenssin, tarkkuuden ja distribuution käsitteiden avulla.

Tulokset osoittavat, että preesensin frekvenssi vähenee A2-tasolta B2-tasolle siirryttäessä, kun taas imperfektin ja perfektin frekvenssi kasvaa. Imperfektin ja perfektin käytön tarkkuus kasvaa lineaaristi taitotasolta A2 taitotasolle B2 siirryttäessä, mutta preesensin kohdalla kehitys noudattaa U-muotoista kehityslinjaa, eli tarkkuus vähenee B1-tasolla, mutta kasvaa B2-tasolle siirryttäessä. Tämän aineiston perusteella voidaan yksinkertaistetusti todeta, että B1-tason kielenkäyttäjä hallitsee preesens- ja imperfektitaivutuksen, mutta perfektin ja pluskvamperfektin muodon ja käyttökontekstin hallinta on vielä puutteellista. Tekstilajien vaikutus aikamuotojen käyttöön on ilmeistä: mielipideteksteissä käytetään suhteessa enemmän preesensiä ja epämuodollisissa viesteissä imperfektiä. Tekstilajikonventioiden hallinta näyttää lisääntyvän taitotasolta toiselle siirryttäessä. Sanaston monimuotoisuus kasvaa A2-tasolta siirryttäessä B1- ja B2-tasolle, mutta yleisimmät verbit ovat samankaltaisia kaikilla tarkasteltavilla taitotasoilla. Verbien semanttinen jaottelu konkreettisiin, mentaalisiin ja abstrakteihin verbeihin ei osoittanut eroja taitotasojen välillä. Leksikaalisen aspektin yhteys aikamuotojen käyttöön oppijankielessä ei suoranaisesti tukenut aspektihypoteesia, vaikka eroja eri aspektuaalisten kategorioiden esiintyvyydessä olikin.