”Yleensä muut oppilaat jättävät minut keskusteluissa huomiotta” : 3.–6.-luokkalaisten kokema ostrakismi ja sen yhteys yksinäisyyteen ja sosiaaliseen ahdistuneisuuteen

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka moni 3.–6.-luokkalaisista kokee ostrakismia ja minkälaista koettu ostrakismi on laadultaan sekä miten luokka-aste on yhteydessä koettuun ostrakismiin. Tavoitteena oli myös tutkia, onko koettu ostrakismi yhteydessä yksinäisyyteen ja sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja millä tavoin. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet huolen suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista aiheelliseksi. Opettajan ja muiden kasvatusalan ammattilaisten rooli oppilaiden hyvinvoinnin edistäjänä ja ylläpitäjänä on merkittävä. Siksi ostrakismia on erityisen tärkeää tutkia tämän tutkimuksen näkökulmista. Tutkimus toteutettiin poikittaistutkimuksena, jossa hyödynnettiin määrällisen tutkimuksen näkökulmia. Tutkimus toteutettiin yhden varsinaissuomalaisen koulun 3.–6.-luokkalaisilla oppilailla kyselytutkimuksena, joka koostui kolmesta eri mittarista: ostrakismimittari (OES-A), yksinäisyysmittari (PNDL) ja lasten sosiaalinen ahdistuneisuus -mittari (SAS-C). Kyselytutkimuksessa saadut vastaukset analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Ostrakismin kokemusten määrää tutkittiin ostrakismimittarin väittämien frekvenssijakaumien avulla. Oppilaat jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, oliko ostrakismin kokemus toistuva vai ei-toistuva. Koetun ostrakismin laatua tutkittiin tarkastelemalla ostrakismimittarin osioiden tulosten keskiarvoja ja keskihajontaa. Luokka-asteiden välisiä eroja ostrakismin kokemisessa selvitettiin t-testillä. Koetun ostrakismin yhteyttä yksinäisyyteen ja sosiaaliseen ahdistuneisuuteen tutkittiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimella. Tutkimuksessa havaittiin, että noin 20 prosenttia tutkimukseen osallistuneista 3.–6-luokkalaisista oppilaista koki ostrakismia toistuvana kokemuksena. Ostrakismi ilmeni voimakkaimmin sosiaaliseen mediaan ja keskusteluihin liittyvissä tilanteissa. Luokka-asteella ei havaittu merkitsevää yhteyttä oppilaan kokemaan ostrakismiin. Yksinäisyyttä ja sosiaalista ahdistuneisuutta tarkasteltaessa havaittiin, että emotionaalinen yksinäisyys oli yleisempää kuin sosiaalinen yksinäisyys ja sosiaalisten tilanteiden välttely ja yleinen sosiaalinen ahdistuneisuus oli yleisempää kuin negatiivisen arvioinnin pelko. Tutkimuksessa havaittiin yhteys ostrakismin ja yksinäisyyden sekä ostrakismin ja sosiaalisen ahdistuneisuuden välillä. Koska tutkimukseen osallistui vain yksi koulu yhdeltä alueelta ja osallistuneiden oppilaiden määrä jäi pieneksi (N = 49), tutkimuksen tulokset ovat vain suuntaa antavia eikä niitä voida yleistää kaikkiin suomalaisiin 3.–6.-luokkalaisiin. Tutkimuksen tulokset kuitenkin laajentavat ymmärrystä lasten kokemasta ostrakismista ja sen yhteydestä yksinäisyyteen ja sosiaaliseen ahdistuneisuuteen.