Moniammatillisen yhteistyön ja opettajien kokeman työhyvinvoinnin yhteys : Eri ammattiryhmien kokemat erot

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka opettajat kokevat moniammatillisen yhteistyön toteutuvan koulussa, ja kuinka he arvioivat oman työhyvinvointinsa sekä onko näillä yhteyttä toisiinsa. Moniammatillista yhteistyötä on tutkittu huomattavasti enemmän terveydenhuollon puolella kuin koulun puolella. Oppilaiden kasvava tuen tarve ja monimuotoistuneet haasteet kuitenkin korostavat moniammatillisen yhteistyön merkitystä. Tämän vuoksi tutkimusten laajentaminen koulumaailmaan on merkityksellistä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii opettajien työhyvinvointia ja moniammatillista yhteistyötä käsittelevä aiempi tutkimus ja kirjallisuus.

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena poikittaistutkimuksena, jossa vastaukset kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimukseen osallistujia kertyi yhteensä 108, joista luokanopettajia oli 38, aineenopettajia 36 ja erityisopettajia 34. Aineiston analyysimenetelminä käytettiin yksisuuntaista sekä epäparametrista varianssianalyysia, korrelaatioanalyysia ja ryhmien välisen vertailun jatkotutkimuksena post hoc-testiä.

Tulokset osoittivat, että luokanopettajat kokivat moniammatillisen yhteistyön toteutuvan parhaiten, kun taas aineenopettajat heikoiten. Lisäksi eroa oli havaittavissa osa-alueiden vertailussa: suhde osa- alueen koettiin toteutuvan parhaiten, kun taas kommunikaatio osa-alueella oli eniten puutteita. Tulokset osoittivat myös, että erityisopettajat kokivat työhyvinvointinsa parhaimmaksi ja aineenopettajat heikoimmaksi. Osa-alueiden vertailussa havaittiin, että mielenterveys koettiin vahvimmaksi, kun taas elinvoimaisuus heikoimmaksi. Moniammatillisen yhteistyön ja työhyvinvoinnin välinen yhteys oli tilastollisesti merkitsevintä aineenopettajien osalta. Erityisopettajien osalta yhteys oli heikkoa ja luokanopettajien osalta yhteyttä ei juurikaan ollut havaittavissa.

Tulokset olivat osittain linjassa asetettujen hypoteesien sekä aiempien tutkimustulosten kanssa. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että moniammatillinen yhteistyö saattaa toimia enemminkin suojatekijänä työhyvinvoinnin heikkenemistä vastaan kuin sen aktiivisena parantajana. Huomionarvoista on se, että yhteys voi olla myös vastakkainen: heikko työhyvinvointi saattaa heikentää kokemusta moniammatillisen yhteistyön toteutumisesta. Tulosten valossa on perusteltua sanoa, että moniammatillisen yhteistyön toteuttamiseen tulisi kouluissa kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi, vaikka työhyvinvoinnin kokemus oli kokonaisuudessaan suhteellisen hyvä, osa-alueiden väliset erot korostavat tarvetta työhyvinvoinnista huolehtimiseen. Tutkimusta tulisi jatkaa suuremmalla otannalla ja laajemmalla alueella, jotta tuloksista voitaisiin tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä.