Muistettu isyys : Suomalaisten miesten vanhemmuus 1950–60-luvuilla

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin, miten 1950–60-lukujen isät kertovat vanhemmuudestaan ja suhteestaan lapsiinsa. Mukana tutkimuksessani kulkee yhteiskuntatieteellinen miestutkimus ja perhehistorian tutkimus, joiden avulla havainnollistan yhteiskunnan vaikutusta toteutettuun vanhemmuuteen. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta omaelämäkerrallisesta aineistosta. Lähteeni ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuoden 1999 kirjoituskilpailu Isää etsimässä ja vuosina 1992–1993 toteutettu kilpailu Eläköön mies. Muistitiedon metodi ohjaa tutkimustani näkemään lähteeni ensisijaisesti yksilöiden elämänkokemusten muokkaamana tulkintana. Tämän avulla tutkimuksessani keskeiseksi nousevat teemat, joita miehet itse tuovat esille. Hyödynnän tutkimuksessani teoriaa ydinperheestä sekä maskuliinisuudesta havainnollistaen miesten koettua ja elettyä perheen arkea. Tämän sekä tutkimuskysymysteni puolesta tutkimukseni lukeutuu isyystutkimukseen sekä perhehistoriantutkimukseen. Tutkimukseni on laadullinen muistitietotutkimus, mikä mahdollistaa keskeisen analyysimenetelmäni, tyypittelyn. Tyypittelyn avulla olen jaotellut kirjoituskilpailujen tekstit kuuteen isätyyppiin: elättäjiin, etäisiin, aktiivisesti läsnä oleviin, kasvatusvastuutaan korostaviin isiin sekä ankariin auktoriteetteihin ja alkoholin sävyttämiin isyyskertomuksiin. Tutkimustulokseni paljastavat, ettei isyys ilmene pelkästään sukupuolelle esitettyjen normien valossa, vaan sitä määrittävät useat tekijät, joiden sisällä on paljon variaatiota. Muistitiedon mukaan isyys kiinnittyy rahan, kodin tarjoamisen, lapsiin kohdistuneen mielenkiinnon, vastuun ja rajojen asettamisen ympärille. Yksinkertaistettuna passiivisten isien vanhemmuutta määrittivät fyysiset asiat kuten raha, kun taas osallistuvat isät tuovat esille henkilökohtaisen sitoutuneisuutensa lapsiinsa. Vaikeissa isäsuhteissa painottuivat kuri ja epävakaa suhde lapseen. Muistitietoon pohjautuvia isyystutkimuksia 1950–60-lukuja koskien on tehty Suomessa vähän. Historian alan isyystutkimuksissa tulisikin entistä enemmän antaa tilaa miehille itselleen kertoa isyydestään, eikä vanhemmuutta pitäisi tutkia ainoastaan äitiydelle asetettujen normien valossa.