Lainsäädäntötutkimus yrityksen saneerauksesta annetusta laista

Abstract

Laki yrityksen saneerauksesta tuli voimaan 1993, jolloin Suomen taloutta koetteli syvä lama. Tällöin konkurssiin ajautui lukuisia yrityksiä, joilla oli tilapäisiä maksuvaikeuksia, mutta jotka olisi mahdollisesti voitu pelastaa toimivan lainsäädännön avulla. Yrityssaneerauslaki valmisteltiin laman vuoksi kiireellisenä ja lakia on myöhemmin arvosteltu oikeuskirjallisuudessa sen puutteellisuudesta ja monimutkaisuudesta. Itse lain valmistelua ei kuitenkaan ole tietääkseni aikaisemmin tutkittu.

Tutkielman tarkoituksena on ollut tutkia yrityssaneerauslain valmistelua ja sen laatua. Lain valmistelua on tutkittu analysoimalla sidosryhmien yrityssaneerauslain lakiluonnosehdotuksesta antamia lausuntoja. Lausuntoja on myös vertailtu myöhempiin yrityssaneerausta koskeviin tutkimustuloksiin sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin mielipiteisiin. Lainvalmistelun laatua on puolestaan tutkittu vertailemalla sitä lainvalmistelua koskeviin ohjeisiin. Tutkielman keskeisimpänä tarkastelun kohteena ovat siten olleet lainvalmisteluviranomaisen laatimat ja sidosryhmien sille toimittamat asiakirjat. Tutkimusmenetelmänä on lähinnä hyödynnetty sisällön analyysiä sekä aineistopohjaiseen teoriaan pohjautuvaa analyysimenetelmää.

Tutkielman keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää sitä, että suurin osa tarkastelluista sidosryhmistä piti lakia kannatettavana uudistuksena. Samalla esiintyi tosin kritiikkiä esimerkiksi kuittausoikeuden epäämisestä ja vakuusvelkaan kohdistuvista rajoituksista sekä muista velkojien asemaa heikentävistä seikoista. Lisäksi esiintyi paljon huolia siitä, että velallinen voisi väärinkäyttää saneerausmenettelyä eri tavoin. Myöhempien yrityssaneerausta koskevien tutkimustulosten valossa voidaan todeta, että sidosryhmät onnistuivat suhteellisen hyvin tuomaan esille lain ongelmakohtia, kuten muun muassa sen, että saneerauskelpoisen yrityksen tunnistaminen on vaikeaa. Toisaalta esimerkiksi sidosryhmien pelkoja velallisen väärinkäyttömahdollisuuksista voidaan pitää osin ylimitoitettuina. Lainvalmistelun laadun voidaan puolestaan todeta olleen heikkoa suhteessa sitä koskeviin ohjeisiin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että lainvalmistelussa käytetty tietopohja oli hyvin suppea, vaikutuksia tai vaihtoehtoja ei ollut tarpeeksi arvioitu eikä sidosryhmillä ollut käytännön vaikutusmahdollisuuksia.