Vapaaehtoisten pysyvyyttä selittävät tekijät MIELI Satakunnan mielenterveys ry:ssä

Abstract

Vapaaehtoisten pysyvyys on yksi kolmannen sektorin keskeisistä haasteista. Maailmanlaajuisesti lähes puolet vapaaehtoisista lopetti toimintansa vuosien 2018 ja 2021 välillä ajanpuutteen sekä resurssien puutteen takia, ja samalla vapaaehtoiset ovat monelle järjestölle korvaamaton voimavara, jota ilman toiminnan laatu ja jatkuvuus kärsivät. Tutkimuksen tavoitteena on selittää vapaaehtoisten kriisipuhelinpäivystäjien pysyvyyttä johtamisen ja organisoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen pääkysymys on, miten johtamisen ja organisoinnin käytännöt selittävät vapaaehtoisten pysyvyyttä vapaaehtoisorganisaatiossa. Pääkysymystä tarkennetaan kahdella alakysymyksellä, jotka koskevat vapaaehtoisten saamaa tukea, ohjausta ja palautetta sekä organisaation ilmapiiriä ja psykologista turvallisuutta. Teoreettinen viitekehys rakentuu kolmesta näkökulmasta: vapaaehtoistyön sitoutumisen perusteista, organisaation osallistamiskyvystä sekä vapaaehtoisen psykologisesta kokemuksesta, johon kuuluvat itseohjautuvuus, pystyvyyden tunne, psykologinen turvallisuus ja psykologinen omistajuus. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka kohteena on MIELI Satakunnan mielenterveys ry. Aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, ja se on analysoitu aineistolähtöisen analyysin keinoin. Tapauksena MIELI Satakunnan mielenterveys ry edustaa ääritapausta: siinä yhdistyvät poikkeuksellisen pitkä vapaaehtoisten pysyvyys, emotionaalisesti raskas kriisityö ja hyvin pienet henkilöstöresurssit. Analyysistä nousi neljä pääteemaa ja niiden lisäksi yksi läpileikkaava teema. Ensimmäinen pääteema on armollinen johtajuus, jossa esihenkilön henkilökohtainen ja suojeleva ote rakentaa tunnesidoksisen psykologisen sopimuksen, joka paikkaa muodollisten sopimusten puuttumista. Toinen teema kuvaa rakenteellistettua psykologista turvallisuutta, jossa erityisesti työnohjaus ja vaitiolovelvollisuuden synnyttämä salaseuradynamiikka tekevät mahdolliseksi emotionaalisen kuorman jakamisen. Kolmas teema nostaa esiin käänteisen pystyvyysmallin, jossa pystyvyyttä rakennetaan vaatimuksia rajaamalla eikä osaamista lisäämällä. Neljäs teema käsittelee rajattua psykologista omistajuutta, jossa merkityksellisyyden kokemus kanavoituu itse auttamistyöhön eikä hallinnollisen vastuun kantamiseen. Läpileikkaava teema puolestaan tuo esiin sen, että nämä pysyvyyttä tuottavat mekanismit ovat myös haavoittuvia: johtaminen henkilöityy voimakkaasti yhteen ihmiseen, empatia voi kulua loppuun, ja organisaation kasvu on jännitteisessä suhteessa siihen intiimiyteen, jolle pysyvyys osin nojaa. Tutkimuksen keskeinen kontribuutio on armollisen johtajuuden käsitteen tunnistaminen. Vapaaehtoisorganisaatiossa pysyvyyttä synnyttävä johtajuus ei pyri uudistamaan tai haastamaan, vaan suojelemaan ja vapauttamaan. Tulokset osoittavat, että vapaaehtoisten pysyvyys ei ole sattumaa vaan johtamisen ja organisoinnin tulos: mekanismit tukevat toisiaan, mutta niihin sisältyy myös rakenteellisia haavoittuvuuksia, joiden tunnistaminen on pysyvyyden ylläpitämisen kannalta olennaista.