"Legendaarista!" : Musiikki ajan, historian ja maskuliinisten identiteettien rakentajana elokuvassa Kummeli Kultakuume

Abstract

Pro gradu -tutkielmani koskee 1997 ilmestynyttä suomalaista komediaelokuvaa nimeltään Kummeli Kultakuume (ohj. Matti Grönberg). Elokuva on tamperelaisen Kummeli-komediaryhmän toinen kokoillan elokuva. Elokuvassa seurataan neljän yhteiskunnan hyljeksimän kaveruksen matkaa Elmeri Hautamäen (Heikki Silvennoinen) isän vanhalle kullanhuuhdontapaikalle Kautokeinoon. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa uutta kyseiseen elokuvaan ja ylipäätään humoristiseen kerrontaan liittyvää tietoa musiikkitieteen ja suomalaisen elokuvan tutkimuksen saroilla, sekä toimia arvonantona komedialle, taiteenlajille, jota kaikki rakastavat, mutta jota harva tutkii.

Tutkin Kummeli Kultakuumeessa käytettyä musiikkia elokuvan ajan- ja historiakuvan sekä maskuliinisten identiteettien rakentajana. Tarkastelen elokuvan kerrontaa postmodernin teorian ja road-elokuvan lajityyppipiirteiden muodostaman viitekehyksen kautta ja peilaan tähän elokuvassa käytettyä musiikkia. Musiikkia tutkiessani kiinnitän huomiota erityisesti elokuvassa musiikin kautta rakentuviin samaistumisten eli identifikaatioiden mahdollisuuksiin elokuvamusiikintutkija Anahid Kassabianin (2001) teoriaan nojaten. Maskuliinisuuksia ja homoseksuaalisuuden representaatioita tarkastellessani hyödynnän feminististä kritiikkiä sekä queer-teoriaa.

Tutkin Kummeli Kultakuumeen ei-diegeettisessä musiikissa käytettyjä johtoaiheita hahmojen identiteettien rakentajana sekä elokuvassa käytettyä suomi-iskelmää Suomi-kuvan rakentajana. Pohdin myös, voiko komediaelokuvassa käytetty musiikki toimia sulauttavan samaistamisen keinona, vai liittyykö käytettyyn musiikkiin aina myös komediallisia motiiveja.

Päähenkilöiden tapauksessa elokuvan johtoaiheet kytkeytyvät road-elokuvalle tyypilliseen pakenemisen ja utopian etsimisen teemaan. Elokuvan pääantagonistin ja tämän johtaman SS-sotilaiden ryhmän teemana käytetty Erika-marssi taas toimii etäännyttävänä ja toisaalta yksiselitteisen pahuuden identiteettiä rakentavana keinona. Iskelmämusiikin käyttö rakentaa nostalgista kuvaa yhtenäiskulttuurisesta suomalaisuudesta, mutta toimii myös ironisen kritiikin keinona rakentamaansa kuvaa kohtaan.