Lahokaviosammalen (Buxbaumia viridis) itujyvästen itävyys kasvatusalustalla

Abstract

Lahokaviosammal (Buxbaumia viridis) on uhanalainen lehtisammallaji, joka esiintyy Suomen eteläosissa. Lahokaviosammal tarvitsee kasvualustakseen lahopuun, useimmiten kuusen. Sen elinympäristöjä ovat lehdot ja vanhat metsät, joissa on riittävä lahopuujatkumo. Lahopuuta vaativat sammaleet ovat taantuneet lahopuun vähentyessä luonnontilaisten metsien määrän mukana. Koska kasvuolosuhteet ja lahopuun määrä jatkuvasti muuttuvat, tieto lajin lisääntymisestä ja kyvystä kolonisoida uusia alueita on tärkeää. Lahokaviosammal voi levitä suvuttomasti pieninä ryppäinä sen alkurihmastoon kehittyvien itujyvästen avulla. Tässä tutkimuksessa tutkittiin Varsinais-Suomen alueella 17 eri kohteesta ja 35 kasvustosta kerättyä itujyväsaineistoa. Osa itujyväsistä kerättiin kasvupaikoilta, joilla lahokaviosammal lisääntyi suvullisesti itiöpesäkkeen avulla ja osa paikoilta, joilla itiöpesäkettä ei ollut. Itujyväsaineisto idätettiin agarkasvualustoilla, jonka jälkeen niiltä laskettiin itäneet ja itämättömät itujyväset. Tämän jälkeen laskettiin keräyspaikkakohtainen itävyysprosentti. Tutkin, vaikuttivatko itujyvästen keräysaika ja kasvupaikan laatu itujyvästen itävyysprosenttiin. Itiöpesäkkeet ovat yleisempiä kosteammilla ja lahopuurikkaammilla kasvupaikoilla, joten niitä voidaan käyttää kuvaamaan kasvupaikan laatua. Kasvupaikan itiöpesäkkeellisyydellä ei huomattu olevan vaikutusta itujyvästen itävyysprosenttiin. Myöskään itujyvästen keräysajankohdalla ei ollut merkittävää vaikutusta. Itujyvästen itämisprosentti agarkasvualustalla oli korkea. Aineiston itujyvästen itämiskyky ei muuttunut kasvukauden edetessä ja idätys onnistui koko kasvukauden ajan. Itujyvästen merkitys sammalien leviämisstrategiassa on vielä epäselvä. Itujyväsillä on todennäköisesti merkitys paikallisen kasvuston ylläpitämisessä. Suomessa lahokaviosammaleen suvuttomasti lisääntyvät alkeisrihmakasvut ovat paljon yleisempiä tavattuja kasvuja kuin suvullisesti lisääntyvät kasvut. Lajin itujyväsiä ei ole tunnettu pitkään ja lahokaviosammalhavaintojen määrä on ollut kasvussa sen jälkeen, kun ne on opittu tunnistamaan.