Euroopan unionin ulkoisten merirajojen ekstraterritoriaalinen valvonta ihmisoikeus- ja pakolaissääntelyn valossa

Abstract

Kun henkilö saapuu valtion ulkorajalle tai alueelle, hänet on pyynnöstä päästettävä turvapaikkamenettelyyn, eikä häntä välttämättä voida enää palauttaa lähtömaahansa, koska kansainvälisen oikeuden ehdoton non refoulement –periaate eli palautuskiellon periaate estää valtioita palauttamasta ihmisiä sellaisiin maihin, joissa he ovat vaarassa joutua vainon, kidutuksen tai muun vakavan vaaran kohteeksi. Viime vuosina Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut estää paperittomien maahanmuuttajien ja potentiaalisten turvapaikanhakijoiden pääseminen unionin rajojen sisäpuolelle ja välttyä näin maahanmuutosta syntyviltä velvollisuuksilta.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ekstraterritoriaalisten meriulkorajavalvontatoimien suhdetta unionin ja sen jäsenvaltioiden velvollisuuksiin turvata potentiaalisten turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti vuonna 2012 kantaa Välimerellä toteutettaviin maahanmuuttajien palauttamisiin ratkaisussaan Hirsi Jamaa ym. v. Italia, jossa se katsoi Italian syyllistyneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan, 13 artiklan sekä sopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan loukkauksiin, kun Italia oli palauttanut aavalla merellä Välimerellä kiinniottamansa henkilöt Libyaan, tarjoamatta heille mahdollisuutta vastustaa palauttamistaan tai hakea kansainvälistä suojelua.

Hirsi Jamaa ym. v. Italia -ratkaisun velvoittamana EU:ssa säädettiin uudet, rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoiman operatiivisen yhteistyön puitteissa suoritettavaa ulkoisten merirajojen valvontaa koskevat säännöt vuonna 2014. Säännöt harmonisoivat unionin jäsenvaltioiden etsintä- ja meripelastusta sekä ulkoisten merirajojen valvontaa koskevia toimia, mutta jättävät silti toivomisen varaa: niillä luodaan EU:n varsinaisen turvapaikkasääntelyn rinnalle rinnakkainen meriturvapaikkamenettely, jossa aavalla merellä tai kolmansien valtioiden alueella tavattuja turvapaikanhakijoita voidaan kohdella olennaisilta osin eri tavalla kuin unioniin tai sen ulkorajoille päässeitä turvapaikanhakijoita.