EU:n tekoälyasetuksen 13 artiklan avoimuusvelvoite agenttipohjaisissa rekrytointijärjestelmissä

Abstract

Euroopan unionin tekoälyasetus (EU) 2024/1689 luo riskiperusteisen sääntelykehyksen tekoälyjärjestelmille ja asettaa erityisiä velvoitteita suuririskisille järjestelmille. Näihin velvoitteisiin lukeutuu artiklassa 13 säädetty tarjoajien avoimuusvelvoite, jonka tarkoituksena on varmistaa, että käyttöönottajat voivat tulkita järjestelmän tuotoksia ja käyttää niitä asianmukaisesti. Avoimuusvelvoite on kuitenkin jätetty asetuksessa osittain avoimeksi, minkä vuoksi sen konkreettinen ymmärrys vaatii tulkintaa.

Pyrin tarkastelemaan, miten tekoälyasetuksen 13 artiklassa tarkoitettua riittävää avoimuutta tulee tulkita suuririskisten, agenttipohjaisten rekrytointitekoälyjärjestelmien kontekstissa tarjoajan näkökulmasta. Lähestymistapa on oikeusdogmaattinen ja perustuu voimassa olevaan EU-oikeuden tulkintaan. Analyysissä hyödynnetään tekoälyasetuksen säännöksiä ja perustelukappaleita sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ja Euroopan ihmisoikeussopimusta perusoikeusvaikutusten arvioimiseksi. Tulkinta perustuu myös oikeustieteelliseen ja monitieteelliseen kirjallisuuteen. Työn keskeinen lopputulema on, että avoimuusvelvoitteen riittävyyttä ei voida arvioida ainoastaan yksittäisten tuotosten perusteella, vaan erityisesti agenttipohjaisten rekrytointijärjestelmien kohdalla keskeistä on koko päätöksentekoprosessin ymmärrettävyys. Avoimuus toimii välineenä, jonka avulla voidaan turvata käyttöönottajien velvollisuuksien toteutuminen sekä rekrytointiin osallistuvien luonnollisten henkilöiden perusoikeudet. Avoimuuden konkreettinen sisältö on hyvin kontekstisidonnainen ja sen asianmukainen toteutuminen edellyttää jatkossa tarkentuvaa viranomaisohjeistusta.