Valmiuslain liikkumisvapautta rajoittavat toimivaltuudet perustuslain 23 §:n näkökulmasta : Tarkastelussa valmiuslain 115, 118, 121 ja 122 c §
Ladataan...
380.98 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset3
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan valmiuslain liikkumis- ja oleskelurajoituksia koskevia toimivaltuuksia perustuslain 23 §:n asettamien vaatimusten näkökulmasta. Tutkimuksen taustalla ovat muuttunut turvallisuusympäristö, uudenlaiset kriisi- ja uhkatilanteet sekä tarve varmistaa, että lainsäädäntö turvaa perusoikeuksien toteutumisen riittävällä tavalla myös poikkeusoloissa. Tarkastelun ytimessä on jännite sääntelyn joustavuuden ja perusoikeussuojan välillä: poikkeusoloissa tehokas reagointi voi edellyttää laajoja toimivaltuuksia, mutta samalla on varmistettava, ettei perusoikeuksiin puututa enempää kuin on välttämätöntä.
Tavoitteena on arvioida, täyttävätkö valmiuslain liikkumis- ja oleskelurajoituksia koskevat toimivaltuussäännökset perustuslain 23 §:ssä perusoikeuspoikkeuksille asetetut välttämättömyyden, suhteellisuuden ja tilapäisyyden edellytykset. Samalla arvioidaan myös kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden asettamien vaatimusten täyttymistä. Tutkimus on luonteeltaan lainopillinen, ja sen teoreettinen viitekehys rakentuu perustuslain, valmiuslain ja niiden esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön ympärille.
Tutkimuksen perusteella tarkasteltavat valmiuslain säännökset ovat pääosin yhteensopivia perustuslain 23 §:n asettamien edellytysten kanssa. Toimivaltuudet on sidottu vakaviin poikkeusoloihin, ja säännöksillä tavoiteltavilla päämäärillä on merkittävää painoarvoa. Säännöksiin sisältyy lisäksi joitakin alueellisia, ajallisia sekä väestönosaa koskevia rajauksia. Myös valmiuslain käyttöperiaatteita koskevat yleiset säännökset tukevat hyvin perustuslain asettamien edellytysten täyttymistä. Etenkin tilapäisyyden vaatimus toteutuu toimivaltuussäännösten ajallisten rajausten sekä valmiuslain yleisten säännösten myötä varsin hyvin.
Tutkimuksessa käy kuitenkin myös ilmi, että osa sääntelystä on muodoltaan varsin yleisluonteista, mikä jättää viranomaisille merkittävää harkintavaltaa käytännön soveltamistilanteissa. Avoimeksi jää erityisesti toimivaltuuksien alueellinen ja väestönosaa koskeva laajuus. Tutkimus osoittaa, että sääntelystä voi siten aiheutua riskejä etenkin suhteellisuus- ja välttämättömyysvaatimusten täysimääräisen toteutumisen kannalta käytännön soveltamistilanteissa.