Vallan ja valtasuhteiden representaatioita : Afrikka suomalaisissa museonäyttelyissä 2007–2015

Abstract

Länsimaisilla museoilla on pitkä traditio vieraiden kulttuurien kulttuuriperinnön esittelemisestä yleisölleen. Jokainen marginalisoidun ryhmän kulttuuria esittelevä museonäyttely kertoo paitsi kohteestaan, myös omassa ajassaan vallitsevista yhteiskunnallisista valtasuhteista. Historiallisesti vieraiden kulttuurien representaatioita on käytetty vahvistamaan kansallisia identiteettejä suhteessa itseä alempiarvoiseksi asemoituun toiseen. Postkolonialistisessa maailmassa institutionalisoituihin järjestelmiin piiloutuu edelleen kolonialismin aikaisia valtasuhteita heijastelevia käytäntöjä, joita dekolonisaatioprosessi pyrkii purkamaan.

Tämä tutkielma tarkastelee niitä tapoja, joilla Afrikkaa ja Afrikan kulttuuriperintöä on esitelty suomalaisissa museonäyttelyissä vuosien 2007–2015 välisenä aikana. Muistitietotutkimusta ja kulttuurihistoriallista kontekstualisointia soveltava tutkielma tuo esille museoiden toimijuutta lähimenneisyydessä toteutettujen marginalisoidun ryhmän kulttuuriperintöä esitelleiden näyttelyiden sisältöjen suunnittelussa.

Kolonialismin ja museoinstituution väliset sidokset näyttäytyvät Suomessakin. Vaikka museonäyttelyiden tavoitteena olisi ollut Afrikan representaatioihin liittyvien stereotypioiden haastaminen, ne ovat saattaneet tiedostamattomasti toistaa niitä. Lopputuloksena museonäyttelyiden sisällöt ovat kertoneet ennemmin länsimaisista mielikuvista Afrikan kulttuuriperinnöstä kuin Afrikan kulttuuriperinnöstä itsessään. Museoinstituution dekolonisaatioprosessin seurauksena museoalan asiantuntijat ovat yhä tietoisempia asiasta.

Ylirajaisessa maailmassa museot pyrkivät tunnistamaan marginalisoitujen ryhmien kulttuuristen representaatioiden kriittiset kysymykset ja löytämään uudenlaisia keinoja tuottaakseen mahdollisimman totuudenmukaisia representaatioita. Keskeinen keino on representaation kohteena olevan ryhmän osallisuuden mahdollistaminen näyttelyn sisältöjen suunnitteluprosessissa. Parhaassa tapauksessa yhteistyö lähdeyhteisöä edustavien tahojen kanssa parantaa sekä museonäyttelyiden sisältöjä että kehittää museoalan asiantuntijoiden osaamista. Lähdeyhteisöjä ei välttämättä tarvitse etsiä kaukaa, sillä globaalissa maailmassa Afrikkakin on lähempänä kuin koskaan.

Haluan kiittää lämpimästi Turun Suomalaista Yliopistoseuraa tutkielmani tukemisesta Valto Takalan rahastosta myönnetyllä apurahalla.

Western museums have a long tradition of exhibiting the cultural heritage of foreign cultures to their audience. Each museum exhibition displaying the culture of a marginalized group tells not only about its subject, but also about the contemporary societal power relations. Historically, representations of foreign cultures have been used to reinforce national identities in comparison to the Other that is perceived as inferior. In a postcolonial world, institutionalized structures still contain hidden practices that reflect power relations from the colonial era. The decolonization process aims to dismantle those practices.

This master’s thesis examines the ways in which Africa and African cultural heritage have been represented in Finnish museum exhibitions between the years of 2007 and 2015. By applying oral history and cultural-historical contextualization, the thesis highlights the role of museums in the planning of exhibition contents displaying the cultural heritage of a marginalized group in the recent past.

Links between colonialism and the museum institution are visible even in Finland. Even if the objective of the museum exhibitions had been to challenge the stereotypes concerning representations of Africa, they may have unconsciously repeated them. Therefore, the contents of museum exhibitions have been more representative of Western perceptions of Africa’s cultural heritage than Africa’s cultural heritage itself. As a result of the museum institution’s decolonization process, museum experts are becoming increasingly aware of the issue.

In a transnational world, museums seek to identify the critical issues in the cultural representations of marginalized groups and to find new ways to produce as truthful representations as possible. A key means is to enable the participation of the represented group in the process of planning the contents of the exhibition. In a best-case scenario, cooperation with parties representing the source community improves the contents of museum exhibitions and develops the skills of museum experts. There might be no need to look far for source communities, because in the global world, even Africa is closer than it seems.

I would like to warmly thank the Turku Finnish University Society for supporting my thesis with a grant from the Valto Takala’s fund.