Tuki ja ohjaus lastensuojelun sosiaalityössä : Sijaispätevien sosiaalityön opiskelijoiden työhyvinvoinnin edistäminen kunnallisessa lastensuojelussa

Abstract

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan ”sosiaalityöntekijän tehtävissä voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun.” Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia edellä mainittujen sosiaalityön opiskelijoiden kokemuksia saadusta tuesta ja ohjauksesta kuntien lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkimuskysymykseni ovat: millaiset tekijät vahvistavat ja voimaannuttavat työntekijää työskentelyssään, ja miten saatu kokemus lastensuojelun sosiaalityössä vaikuttaa siihen, haluaako henkilö jatkaa lastensuojelun sosiaalityöntekijänä valmistumisensa jälkeen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Rauramon työhyvinvoinnin portaat-malli sekä Mankan työhyvinvoinnin voimavaraistava näkökulma. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimusote, jonka empiirinen aineisto kerättiin Webropol-kyselylomakkeella. Kysely lähetettiin Turun yliopiston sähköpostin kautta sosiaalityön opiskelijoille sekä Facebookin uraverkoston kautta. Kyselyyn vastasi 22 sosiaalityön opiskelijaa Etelä-Suomesta, Länsi-Suomesta ja Pohjois-Suomesta. Aineiston analyysimenetelmänä oli teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tulosten mukaan alle puolelle sijaispäteville sosiaalityöntekijöillä ei ollut nimettyä ohjaajaa sijaisuutensa aikana. Niille, joilla oli nimetty ohjaaja, ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijä, vastaava tai- johtava sosiaalityöntekijä ja erikoissosiaalityöntekijä. Opiskelijat pitivät hyödyllisinä työparityöskentelyn sekä säännöllisen ohjauksen, jossa on mahdollista pohtia yhdessä asiakastilanteita. Lastensuojelun sosiaalityön pitovoimana nähtiin hyvä kannustava työyhteisö ja mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksia haastavassa työssä. Työtehtävien priorisointi tuki sijaispätevien sosiaalityöntekijöiden jaksamista hektisessä sosiaalityössä. Myös kokemus yhteisöllisyydestä ja ns. me-henki lisäsivät voimavaroja työhön. Tärkeimpinä työhyvinvoinnin voimavaratekijöinä sijaispätevät sosiaalityöntekijät kokivat asiakastyön, työkaverien sekä esimiehen tuen ja luottamuksen.