Ödmjukaste anhållan! : Turun palossa 1827 tuhoutunut irtaimisto korvausanomusten ja arkeologisten löytöjen valossa.

Abstract

Turun suurpalo vuonna 1827 tuhosi kaupungin suurilta osin. Normaalia arkeologista löytöaineistoa on jäänyt jäljelle verrattain vähän, sillä kaupungin jälleenrakennukseen liittyvien raivaustöiden yhteydessä purkujätettä on sekä kuljetettu kaupungin ulkopuolelle, että lanattu uusien rakennusten perustusten alle. Arkeologiassa tulkitaan menneisyyttä löytöjen valossa: annetaan ääni kertomuksille, joita ei ole kirjoitettu ylös. Pelkästään arkeologisen löytöaineiston valossa kuva menneisyydestä voi kuitenkin vääristyä. Mitä jos tulipalon kaltaisen katastrofin jälkeen esineistöä ei vain ole jäänyt jäljelle? Tämän tutkielman tavoitteena on antaa ääni kadonneille esineille ja selvittää, miten nähdä kaikki se, mikä on jäänyt näkymättömäksi. Vertailen Turun palon jälkeen laadittuja koti-irtaimiston korvausanomusluetteloita ja Nya Gadolinian tontilla tehtyjen arkeologisten kaivausten löytöaineistoja. Esinebiografian keinoin tulkitsen, miten korvausluetteloissa mainitut esineet ovat pudonneet pois esineiden tyypillisestä elinkaaresta, päätymättä arkeologisiksi löydöiksi. Pelkän arkeologisen aineiston valossa Nya Gadolinian tonttien asukkaiden elämästä, elintasosta ja omaisuudesta ei saa kattavaa kuvaa. Kuva sen sijaan täydentyy kirjallisen lähdeaineiston perusteella. Hahmottamalla eri tilanteita, joiden kautta esineistö putoaa pois elinkaarestaan ja katoaa, pystytään kriittisesti tulkitsemaan myös sellaista arkeologista löytöaineistoa, jonka kontekstiin ei suoraan liity kirjallista aineistoa. Analysoidaan, mitä kohteessa olisi pitänyt olla olemassa, vaikkei siitä mitään jälkiä olekaan jäänyt. Millä muilla tavoin kuin palamalla voivat esineet pudota pois elinkaaresta. Nähdään näkymätön.