Seksuaalinen itsemääräämisoikeus – määritelmä, kehitys ja rajapinnat

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden määrittymistä, oikeudellista asemaa ja kehitystä Suomen lainsäädännössä ja laajemmin Euroopan unionin tasolla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten seksuaalinen itsemääräämisoikeus ymmärretään perus- ja rikosoikeudellisena oikeushyvänä, miten sen asema on muuttunut seksuaalirikoslainsäädännön uudistusten myötä sekä millaisia tulkinnallisia haasteita sen toteutumiseen liittyy. Tutkimus on lainopillinen, ja sen keskeisenä lähdeaineistona käytetään lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoa, kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Tutkielma osoittaa, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden asema on vahvistunut merkittävästi sekä kansallisessa että kansainvälisessä oikeudessa. Seksuaalirikoslainsäädännön kehitys on siirtänyt sääntelyn painopistettä moraalisääntelystä yksilön autonomian ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamiseen. Kehityksen tähänastisena huipentumana voidaan pitää vuoden 2023 seksuaalirikoslain kokonaisuudistusta, jossa raiskaussääntely muutettiin suostumusperusteiseksi. Tutkimuksessa havaitaan, että suostumus muodostaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden keskeisen sisällön, mutta sen arviointi on käytännössä usein haastavaa erityisesti valtasuhteiden, haavoittuvuuden ja näyttökysymysten vuoksi. Tätä havainnollistaa myös vuoden 2023 uudistuksen jälkeinen ensimmäinen korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu. Tutkimuksen perusteella seksuaalinen itsemääräämisoikeus on vakiintunut seksuaalirikosoikeuden keskeiseksi suojeluobjektiksi, mutta sen sisällön ja toteutumisen arviointiin liittyy edelleen avoimia oikeudellisia kysymyksiä, jotka korostavat jatkotutkimuksen tarvetta.