Perusteeton etu ja hyvitys liikesalaisuuslain korvausjärjestelmässä : rikastumiskiellon asema korvauksen määrittämiseen vaikuttavana tekijänä

Abstract

Euroopan unionissa annettiin vuonna 2016 liikesalaisuusdirektiivi, jonka myötä liikesalaisuuksien siviilioikeudellinen suoja uudistui täysin. Liikesalaisuusdirektiivin mukaan unionin tasolla oli aiheellista vahvistaa säännöt, joilla jäsenvaltioiden lakeja lähennetään toisiinsa, jotta varmistetaan, että sisämarkkinoilla tarjotaan riittäviä ja yhtenäisiä yksityisoikeudellisia oikeussuojakeinoja liikesalaisuuden laittoman hankinnan, käytön tai ilmaisemisen varalta. Liikesalaisuusdirektiivi implementoitiin Suomessa liikesalaisuuslailla (595/2018).

Tutkielmassa tarkastellaan liikesalaisuuslain 11 §:ssä säädettyä hyvitystä ja vahingonkorvausta vahingonkorvausoikeudellisen yleisen periaatteen, rikastumiskiellon, näkökulmasta. Hyvitys on muista immateriaalioikeuslaeista tuttu korvaus, joka on liikesalaisuuslain myötä mahdollista tuomita myös liikesalaisuuksien oikeudettoman käytön seurauksena. Vahingonkorvauksen osalta tutkielman keskiössä on oikeudenloukkaajan saama perusteeton etu, jonka huomioiminen oikeudenhaltijalle maksettavan vahingonkorvauksen määrässä perustuu liikesalaisuusdirektiiviin. Oikeudenloukkaajan saamaan hyötyyn keskittyvä korvaus herättää kuitenkin kysymyksen tällaisen korvauserän mahdollisista rangaistusluonteisista piirteistä, joita ei lähtökohtaisesti ole kansallisesti pidetty hyväksyttävinä. Rangaistusluonteiset vahingonkorvaukset ovat ristiriidassa rikastumiskiellon periaatteen kanssa. Kuten tutkielmassa havaitaan, kansallinen oikeutemme kuitenkin jo sisältää tällaisia rangaistusluonteisia piirteitä omaavia korvauksia.

Tutkielmassa todetaan, että rikastumiskiellon suhde mainittuihin korvauseriin ei ole ongelmaton. Liikesalaisuusdirektiivin mukaan oikeudenloukkaajan ei ensinnäkään tulisi hyötyä oikeudettomasta toimintatavasta. Rikastumiskielto kuitenkin estää loukkaajan saaman hyödyn siirtämisen oikeudenhaltijalle, mikäli se ylittää tälle aiheutuneen vahingon määrän. Hyvitys ei puolestaan välttämättä vastaa direktiivissä asetettua velvoitetta säätää vaihtoehtoisesta tavasta vahingonkorvauksen määrittämiseksi. Edelleen hyvitystä ja vahingonkorvausta sovelletaan liikesalaisuuden oikeudetonta käyttöä koskevien loukkausten yhteydessä yhdessä, jolloin korvauseriä on kyettävä arvioimaan erillisinä siten, ettei korvaus muodostu päällekkäiseksi ja siten rikastumiskiellon vastaiseksi.

Siten rikastumiskiellon soveltaminen liikesalaisuusloukkausten yhteydessä hankaloittaa osaltaan vahingonkorvauksen laskemista sekä suojelee oikeudenloukkaajaa oikeudenhaltijan kustannuksella. Vaikuttaakin siltä, että rikastumiskielto ei sovi yhteen liikesalaisuusdirektiivin asettamien oikeussuojakeinojen tehokkuuden ja varoittavuuden vaatimusten kanssa.