Liikuntakulutus kaupunkilaislasten ja -nuorten liikuntasuhteessa

Abstract

Tilanteessa, jossa liikuntainstituutiot joutuvat aiempaa tiukemmin taistelemaan vetovoimaisuudestaan muiden vapaa-ajan elämysteollisuuden toimintamuotojen kanssa ja jossa ihmisten valinnat ja päätökset ohjautuvat pitkälti asioissa kohdattujen kulttuuristen merkitysten perusteella, ei liikunnan tutkimista vain fyysisenä harrastuksena voida enää pitää riittävänä lähestymistapana. Tämän tutkimuksen tarkastelunäkökulmaksi valittiin kaupunkilaislasten ja -nuorten suhde liikuntaan sekä liikuntakulutuksen rooli sen rakentumisessa. Liikuntasuhteen tarkoittaessa kiinnittymis- ja suhtautumistapojen kokonaisuutta, jonka kautta yksilö kohtaa ja arvottaa liikunnan sosiaalisia maailmoja kulttuurisine merkitysrakenteineen, voidaan kulttuurin- ja kulutustutkimukselliset vaikutteet todeta tutkimusotteessa keskeisiksi.

Turussa keväällä 2004 survey-tekniikalla toteutettuun tutkimukseen osallistui 442 viidesluokkalaista 11 alakoulusta ja 380 yhdeksäsluokkalaista 11 yläkoulusta (N = 822). Vastaukset mahdollistivat liikunta- ja penkkiurheilupalvelujen sekä liikuntahyödykkeiden kulutusmääriä ja -sisältöjä koskevien tietojen päivittämisen ja täydentämisen. Uudet tutkimukselliset avaukset kohdistuivat liikuntakulutuksen eri osa-alueilla kohdattujen kulttuuristen merkitysulottuvuuksien paljastamiseen sekä liikuntasuhteen vahvuutta selittävien kulutusmuotojen ja merkityspainotusten löytämiseen.

Kouluikäisille liikkumisessa itsessään osoittautui tärkeimmäksi hyvän olon ja mielen merkitys. Myös liikkumisen välineellistä merkitystä hyvinvoinnille arvostettiin. Välittömässä penkkiurheilussa painotettiin lajisuoritusten ja välitetyssä penkkiurheilussa arjesta irtautumisen merkityskokonaisuutta. Liikuntahyödykkeiden hankinnassa tärkeimpänä kohdattiin hyödykkeen välinearvo liikuntasuorituksille. 70 prosentille vastaajista liikunta oli vähintäänkin tärkeä elämänasia, minkä tulkittiin indikoineen vahvaa liikuntasuhdetta. Liikuntakulutuksen ilmikäyttäytymismuodoista seura- ja omatoimiliikunnan tiheys sekä liikuntatekstiilien käyttötiheys muissa kuin liikuntatilanteissa selittivät luotettavasti liikuntasuhteen vahvuutta. Liikuntakulutuksessa kohdattujen merkitysrakenteiden osalla menestyshalun sekä hyvän olon ja mielen tärkeys omakohtaisessa liikkumisessa, samoin kuin liikunta-asiantuntijuuden tärkeys välitetyn penkkiurheilun harjoittamisessa olivat merkitsevimmät liikuntasuhteen vahvuuden selittäjät.

Kulutuksen lisäämiseksi kaikessa liikuntapalvelu- ja hyödyketarjonnassa tulee huomioida kohderyhmän sisäistämät merkitysrakenteet. Kansanterveyden kannalta toimenpiteet kouluikäisten saattamiseksi organisoidun liikunnan pariin näyttävät hyödyllisimmiltä. Jatkossa niin määrällisellä kuin laadullisella merkitystutkimuksella on mahdollisuus avartaa liikuntakäyttäytymisen ymmärtämistä muidenkin kohderyhmien osalla.