”Tämähän on proosaa, siis fiktiivistä kirjallisuutta, yritän sanoa, mutta jostakin syystä ihmiset nauravat.” : Saara Turusen romaanit Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö autofiktiona

Abstract

Tutkin pro gradu -työssäni Saara Turusen romaaneja Rakkaudenhirviö (2015) ja Sivuhenkilö (2018) autofiktiona. Käsitän työssäni autofiktion lajiksi, jossa omaelämäkerrallinen materiaali tavalla tai toisella yhdistyy fiktioon. Autofiktiot eivät siis ole omaelämäkertoja eivätkä yksiselitteisesti fiktiivisiä romaaneja. Autofiktioiden vastaanotossa ja tulkinnassa on kuitenkin tyypillistä, että lukijat keskittyvät teoksissa joko omaelämäkerrallisiin tai fiktiivisiin elementteihin, eli Philippe Lejeunen sanoin he valitsevat joko fiktiivisen tai omaelämäkerrallisen sopimuksen. Tämän seurauksena tulkinnassa ei välttämättä kiinnitetä huomiota siihen, miten fiktion ja faktan rajoilla liikkuva autofiktion laji toimii juuri kyseisessä teoksessa. Myös Turusen romaaneja on paikoitellen tulkittu omaelämäkerrallisina jopa siinä määrin, että teosten kaunokirjalliset ansiot ja syvempi temaattinen taso ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota. Teen työssäni Rakkaudenhirviöstä ja Sivuhenkilöstä luennan, jossa tulkitsen romaaneja nimenomaan autofiktion viitekehyksen läpi ja osoitan, miten laji osallistuu teosten tematiikan rakentamiseen.

Pohjustan tulkintaani luomalla katsauksen autofiktion lajin erityispiirteisiin ja lajin nykytilaan. Tarkastelen Turusen teoksia osana paraikaa käynnissä olevaa autofiktiobuumia ja hahmottelen buumin yhteyksiä viimeaikaisiin yhteiskunnallisiin ja teknologisiin muutoksiin, kuten sosiaalisen median suosioon. Tulkintani tueksi tutkin myös Turusen romaanien vastaanottoa. Varsinkin Sivuhenkilön vastaanottoon sisältyi kirjallisuusmaailmalle poikkeuksellista kohua, joka on nähdäkseni ohjannut sekä Rakkaudenhirviön että Sivuhenkilön vastaanottoa. Tutkimukseni on siis sekä lajitutkimusta että vastaanoton tutkimusta.

Osoitan työssäni, miten autofiktio toimii Turusen romaaneissa suurten yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyn välineenä. Analysoin Rakkaudenhirviötä kuvauksena identiteetin muodostumisen mahdottomuudesta tilanteessa, jossa päähenkilöön kohdistuu kohtuuttomia rooliodotuksia. Käsittelen päähenkilön problemaattista suhdetta minuuteen, naiseuteen ja kotimaahan vieraannuttamisen käsitteen kautta. Tulkitsen Sivuhenkilöä patriarkaalista kirjallisuusmaailmaa kritisoivana teoksena, jossa Turunen ironisoi omaa kokemustaan esikoiskirjailijana ja naistaiteilijana kuvatakseen laajemmin kulttuurimme vinoumia.

Tutkimuksellani osoitan, ettei romaanin laji autofiktiona vielä kerro paljoakaan siitä, miten teosta pitäisi tulkita. Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö ovat autofiktioina hyvin erilaisia, joten niitä ei pidä tarkastella samoista lähtökohdista käsin, vaan teosten itsensä tarjoamista lähtökohdista.