Referointi ja moniäänisyys elämäkerrassa Tarinankertoja: Anni Swanin elämä

Abstract

Pro gradu -tutkielmani käsittelee moniäänisyyden ilmenemistä ja referointikeinojen käyttöä elämäkertakirjallisuudessa. Tavoitteenani on selvittää, millaisia ääniä elämäkerrassa esiintyy ja millaisten referointikeinojen avulla niitä tuodaan esiin. Lisäksi tarkastelen, miten Geoffrey Leechin ja Mick Shortin (2007 [1981]: 260) referoinnin esitystapoja kuvaava jatkumo soveltuu erittelemään aineistossa ilmenevää referointia. Tutkielmani edustaa laadullista tutkimusta ja kohdistuu tietokirjallisuuden tutkimukseen. Se asettuu tekstintutkimuksen alaan, mutta sivuaa myös diskurssin- ja kirjallisuudentutkimuksen teorioita ja käsitteitä. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on Bahtinin (1991) dialoginen kielikäsitys, jossa kielenkäyttö nähdään kauttaaltaan sosiaalisena toimintana. Tutkimuksen keskeisimpiä käsitteitä ovat äänen, moniäänisyyden, dialogisen tilan ja referoinnin käsitteet. Lähestyn referointia hyödyntämällä Leechin ja Shortin (2007 [1981]: 260) esittämää referointijatkumoa, Ison suomen kieliopin (2004) jäsennystä referoinnin keinoista ja muuta aiemmin tuotettua referointiin liittyvää tutkimustietoa. Tutkimusaineisto koostuu valituin osin Riitta Konttisen (2022) kirjoittamasta elämäkerrasta Tarinankertoja: Anni Swanin elämä. Tutkimustulokset osoittavat, että Tarinankertoja on moniääninen teos. Aineistosta erottuvat seuraavat ääniryhmät: 1) kirjailijan ääni, 2) kertova ääni, 3) kohteen ääni, 4) runojen, satujen ja kertomusten äänet sekä 5) läheisten, aikalaisten ja tutkijoiden äänet. Näiden lisäksi aineistossa on havaittavissa kollektiivisia ja yhteiskunnallisia ääniä. Elämäkerran äänistä suurin osa on spesifejä ääniä, joiden kohdalla esittäjä on ilmaistu selkeästi. Tarinankertojassa suorat esitystavat ovat epäsuoraa esitystapaa tavallisempia. Vapaata epäsuoraa esitystapaa aineistossa ei esiinny. Se on tyypillinen ilmaisutapa kaunokirjallisille teksteille, mikä voi selittää sen puuttumisen aineistosta. Puheaktin tiivistelmän käyttöä hyödynnetään silloin, kun esityksen asiasisältöä ei ole tarpeen tuoda lukijalle esiin laajasti. Puhtaat kerrontajaksot ovat aineistossa lyhyitä, sillä referointi integroituu tiiviisti yhteen kerronnan kanssa. Tutkimustulokset osoittavat, että osa referoinnin esitystavoista asettuu vaivattomasti Leechin ja Shortin (2007 [1981]: 260) referoinnin esitystapoja kuvaavalle jatkumolle. Osalle esitystavoista on vaikeampaa löytää paikkaa jatkumolta niiden hybridimuotoisuuden vuoksi. Näissä esitystavoissa ilmenee vaihtelevasti suoran, vapaan suoran, epäsuoran esitystavan ja jonkun mukaan -rakenteiden käyttöä integroituneena tiiviisti yhteen kerronnan kanssa. Tutkimustulokset vahvistavat jo olemassa olevaa käsitystä siitä, ettei referointikeinojen tarkastelu suoraviivaisella jatkumolla ole ongelmatonta.