Maantiekuljetusten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten maantiekuljetusten hiilidioksidipäästöjä voidaan pyrkiä vähentämään. Maantiekuljetukset ovat keskeisin tavarakuljetuksen muoto kotimaan liikenteessä ja toimivan talouden edellytys, mutta niistä aiheutuvat päästöt ovat terveydelle ja ympäristölle haitallisia. Fossiilisen polttoaineriippuvuutensa takia maantiekuljetukset tuottavat merkittäviä määriä hiilidioksidipäästöjä. EU on asettanut maantiekuljetussektorille tiukan 90% päästövähennystavoitteen vuodelle 2040 (verrattuna vuoden 1990 päästömääriin), ja tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisin keinoin maantiekuljetusten päästövähennyksiä tavoitellaan EU:ssa ja joiltakin osin tarkemmin ottaen Suomessa.

Tutkielmassa hyödynnetään lähteenä tieteellisiä artikkeleita, EU:n komission esityksiä sekä suomalaisen maantiekuljetusten ja logistiikkapalveluiden edunvalvontajärjestön Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n näkemyksiä. Tutkielmaa laatiessa oli havaittavissa, että aihe on erittäin laaja-alainen ja vaikeasti tutkittava. Maantiekuljetussektori on pirstaleinen ja kytkeytyy osaksi monimutkaisia toimitusverkostoja, minkä takia kattavan kokonaiskuvan jäsentely maantiekuljetusten hiilidioksidipäästöihin vaikuttavista tekijöistä ja vähentämiskeinoista on vaikeaa. Kiteytetysti voidaan sanoa, että maantiekuljetusten hiilidioksidipäästöjen syntymiseen vaikuttaa talouden aktiivisuus, kaupalliset ja logistiset päätökset toimitusketjussa, teknologinen kehitys ja poliittiset päätökset. Päästövähentämisen keinot on näin ollen jaoteltu tässä tutkielmassa operatiivisiin, teknologisiin ja poliittisiin.

Tutkielmassa käydään läpi päästövähennyskeinot, jotka sijoittuvat näiden kolmen mainitun kategorian alle. Teknologisissa keinoissa akkukäyttöiset sähkörekat ovat potentiaalinen päästövähennyskeino pitkällä aikavälillä, mikäli akkujen energiatiheyttä ja latausinfran tehoa ja kattavuutta saadaan parannettua, ja akkutuotantoon tarvittavia mineraaleja riittää. Vaihtoehtoisena käyttövoimana biopolttoaine on dieseliä ympäristöystävällisempi, mutta rajallinen tuotantokapasiteetti rajoittaa sen päästövähennyspotentiaalia. Operatiivisissa keinoissa taloudellinen ajotapa on suurin yksittäinen ajoneuvon energiatehokkuuteen vaikuttava tekijä. Lisäksi rekkojen mittojen vapauttaminen tehostaa kuljetuksia ja voi siten lyhyellä aikavälillä parantaa kuljetusten energiatehokkuutta. Poliittisella sääntelyllä velvoitetaan tai kannustetaan yrityksiä käyttämään tai välttämään tiettyä kuljetusmuotoa, käyttövoimaa tai ajoneuvoteknologiaa. Kuljetusmuotosiirtymään tähtäävä politiikka on EU:n liikennepolitiikan keskiössä. Rahdin siirtäminen maanteiltä raiteille saastuttaisi vähemmän, mutta kuljetustavan muuttaminen vaatii investointeja infraan, kalustoon ja koulutukseen yritysten toimintatapojen muuttamiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, ettei mikään yksittäinen keino suoraan ratkaise maantiekuljetusten kompleksista päästöongelmaa, vaan tarvitaan sopiva yhdistelmä teknologisia, operatiivisia ja poliittisia keinoja. Yhteistyön merkitys korostuu niin toimitusketjun toimijoiden välillä kuin myös poliittisten säännösten laadinnassa. Käytännön ongelmina päästövähennysten tavoittelussa on kuitenkin kuljetusalan hajanaisuus, hintakeskeisyys ja häiriöalttius energiakriiseille. Poliittisella kentällä puolestaan maiden alueelliset erityispiirteet ja laajalle ulottuvien toimitusverkostojen huomioiminen vaikeuttaa harmonisen ja saumattoman sääntelyn laadintaa. EU:n asettama päästövähennystavoite on erittäin kunnianhimoinen, mutta vaikeasti saavutettava.