Traumaattiset ja spontaanit kallonsisäiset vuodot varfariinilla hoidetuilla eteisvärinäpotilailla

Abstract

Eteisvärinä on suurin yksittäinen aivoinfarktin aiheuttaja. Mikäli riski aivoinfarktille arvioidaan vähintään keskisuureksi, suositellaan antikoagulaatiohoidon aloitusta. Varfariini oli pitkään eniten käytetty antikoagulantti. Oikein toteutettuna antikoagulaatiohoito on eteisvärinäpotilaan ennusteen kannalta tärkein tekijä. Sen pelätyin komplikaatio on kallonsisäinen verenvuoto, sillä siihen liittyy suuri riski pysyvään toimintakyvyn laskuun sekä korkea kuolleisuus. Aiemmin on raportoitu, että suurin osa kallonsisäisistä vuodoista antikoagulaatiohoidon aikana on spontaaneita (89 %). Syventävien opintojen kirjallisessa työssäni tarkastelen aivoverenvuotojen esiintymistä varfariinilla hoidetuilla eteisvärinäpotilailla. Tarkastelen eroja traumaattisten ja spontaanien aivoverenvuotojen välillä. Kiinnitän huomiota näiden väliseen suhteelliseen osuuteen, eroihin potilaiden ominaisuuksissa, vuotojen tyypeissä, lääkityksissä sekä ennusteessa.

Työssäni käytettävä aineisto on kerätty kahdesta yliopistollisesta sairaalasta ja kahdesta keskussairaalasta. Potilaat on etsitty sairaaloiden potilastietojärjestelmistä määrätyillä kriteereillä, jonka jälkeen jokainen tapaus on käyty läpi ja varmistettu soveltuvan tutkimukseen. Samalla jokaisesta potilaasta kerättiin tiedot potilaan ominaisuuksista, riskeistä, lääkityksistä, laboratoriotuloksista, suurista leikkauksista ja mahdollisista tapahtumaa edeltävistä vuodoista. Vertailen tämän aineiston löydöksiä aiempaan kirjallisuuteen.

Kallonsisäisistä vuodoista lähes puolet (40 %) oli traumaattisia. Tämä on huomattavasti suurempi osuus kuin aiemmin on raportoitu (10 %). Traumaattiset vuodot olivat yleisimmin subduraalihematoomia (64 %), kun taas spontaanit verenvuodot olivat useimmiten aivoverenvuotoja. Molemmissa ryhmissä tukos- ja vuotoriskipisteet sekä tulovaiheen INR-arvot olivat varsin samalla tasolla. Traumaattisen verenvuodon saaneet potilaat olivat vanhempia ja heillä oli useammin riskitekijöitä kaatumiselle. Kaatumisriskin arviointi verenohennuslääkitystä aloitettaessa on muistettava. Traumaattisten vuotojen korkea esiintyvyys korostaa, että päähän kohdistuvassa vammassa tulee aina ottaa huomioon kallonsisäinen vuoto antikoaguloidulla potilaalla. Saadut tulokset viittaavat siihen, että vuotoriskistä huolimatta suurin osa potilaista hyötyy antikoagulaatiosta. Oraalisesta antikoagulaatiosta pidättäytymistä ei tulisi tehdä ainoastaan arvioimalla aivoinfarktin tai vuotojen riskejä vaan arvioimalla riskejä laajemmin.